19.02.2011 Martinkievarissa

Epävarma oli olo, lähteäkö vai ei. Turhaako yrittää tanssia, kun pelottaa jo etukäteen. Mutta kuitenkin, paikalle ajoin ja paljon oli muitakin saapunut paikalle.

Aikaahan siitä on kun Finkkujen tansseissa olen ollut. Sisälle mennessäni vaatenaulakon luona törmäsin orkesterin soittajaan, jonka soittohistoriaa olen seurannut pitkään. Soitoista ei puhuttu, mutta ihan muista, molemmille mieleisistä asioista. Niinpä hän jatkoi menoaan vaatteiden vaihtoon ja minä pääsemään eroon toppa-asustani.

En ole ennen ajatellut, että tässä tanssipaikassa ei kai toivota jalkavaivaisia asiakkaita ellei heitä kuskata ulkokautta yläkertaan. Minun polveeni koski ne monet portaat niin, että mietin onko tämä kaiken väärti. Eikä sillä hyvä, alastulo oli vielä vaikeampaa. No, ehkä kipuan vielä joskus niitä portaita ilman särkyjä. Yläkerrassa on lipunmyynti ja siitä sitten pääsee suoraan tanssilattian puolelle.

Taukomusiikkina oli soimassa tangot ja väkeä oli jo hyvänlaisesti tanssimassa. Merkille pantavaa oli, että tangoja esitettiin kaikkiaan useita, niin orkesterin kuin taukojen aikana. Seinäjoen tangomarkkinoiden 2008 sävellys/sanoituskilpailujen voittokappaleen En kasvojas muista esitti Hartelin, jonka hän itse sävelsi. Se on yksi harvoja uuden suunnan Seinäjoen tangoista, joista pidän. Siinä sanat ja sävellys sointuvat yhteen.

Granada oli myös upeaa kuultavaa.  Vertailukohtana oli kylläkin viikontakainen Pekka Nebelungin esitys, jota kukaan ei voita. Mutta mielestäni puhaltimet orkesterissa nostavat esitysten arvoa huomattavasti.

Hieno oli Tulen liekit-kappale. Ei ollut souvarimainen, joskin pidän sitä enemmän alkuperäisenä, vaikka lavalta mainittiin jotain alkuperäisyydestä. Löysin säveltäjäksi ja sanoittajaksi Timo Tapio Kososen. Sovittajaksi Heikki Lauri Annalan ja esittäjäksi Jarmo Tuomisen.

Kyllähän Finlanders on hyvä orkesteri, joka koostuu taitavista ja kokeneista soittajista. Heidän musiikkinsa oli jotenkin erilaista kuin useilla aiemmilla kerroilla vuosien mittaan, kun olen ollut paikalla. Pidin nyt kovasti heidän kappalevalinnoistaan ja tavastaan esittää niitä. Kauniita, rauhallisia kappaleita unohtamatta kuitenkaan muutamaa nopeaa kappaletta. Onkohan maaseutukeikoilla eri ohjelmisto kuin etelän tanssitaloissa vaativille tanssijoille... Rumpali lauloi Jenni Vartiaisen kappaleen, joka on oikein hyvää tanssittavaa foksia.

Illan aikana sain selville, mitä polveni kestää ja mitä ei. Polkat ja masurkat jäävät väliin, en edes uskalla kokeilla. Kahdet jenkkaparit tanssin laiskan miehen jenkkana, mikä on ihan mukavan letkeää. Kahdet hitaat valssit sujuivat hyvin, mutta tavallinen valssi ei. Mikähän ihme kiertoliike siinä tulee, mikä ei tuntunut hyvälle. Taidan jättää ne väliin kokonaan. Tavallisessa humpassa oli myös jotain mikä ei sopinut. Mutta kävelyhumppana ja bugin versioina ihan helppoa.

Illan tanssillinen puoli oli hyvä alku, vaikka etukäteen tuntui epävarmalta koko läsnäoloni tanssipaikalla. Humpan lisäksi oli ne kahden hitaat valssit, tavallinen valssi ja jenkat. Foksia monimuotoisina vienteinä ja fiilistellenkin oli mukavaa useiden kappaleiden ajan. Chachaa oli erityinen sovitus, varmaan ihan kunnon kappale, johon minun jalkani ei millään tahtonut päästä mukaan. Voi olla, että jännitinkin erityisen taitavaa viejää. Toinen pari oli selkeämpi. Ensimmäisessä oli salsamaisia piirteitä tai jotain. Tangoja tanssin kaksi paria. Paikalla olleen vuorotuntihaun johdosta ehkä jäi useampi tango tanssimatta. En ehkä ollut sopiva kohde herroille ja naisten haullakaan en tohtinut hakea kuin yhtä herraa. Välillä oli tunne, että parasta on vain pitää istumapaikkaa ja kerätä rohkeutta seuraavaan kertaan.

Iloisia asioita oli illan alkuhetki eteisessä, mukavan tanssitutun daamin näkeminen pitkästä aikaa, tunne, että ehkä vielä tanssiminen palaa ennalleen ja erään herran vilpittömät kehut suomalaisista lavatanssinaisista, joiden veroisia ei vierailta mailta löydä, vaikka pitkään heitä on katsellutkin;)