Jyväskylän viihdekeskus 3.2.2007

Paluuni "elämään" voi tapahtua vain liikunnan kautta. Hiihtofiilis on alkanut saavuttaa pikkuhiljaa sijaansa ja kilpailee hiljaa, mutta voimakkaasti tanssin rinnalla. Tämän päivän jälkeen se pääsi rinnanmitan edelle. Tuosta "rinnanmitasta" tulee mieleeni aikojen takaa SM-mitaliviesti, johon osallistuin ja ankkurimme voitti kilpakumppanin rinnan mitalla. Niin lehti otsikoi asiaa. Kaipa silloinkin oli jonkinlaisia ajanottovälineitä, mutta maalikameraa ei ollut.

Yritän tietysti tarmolla saada tuntumaa hiihtoon ja taakseni latukilometrejä, että selviän kunnialla Lapin hiihtourakastani. Hiihdän päivät ja tanssin yöt – tuttu teema alkaa muutaman viikon päästä. Eilen tosin ylitin voimavarani ja se kostautui illan aikana. Tänään taas kahden ja puolin tunnin hiihto oli osin hiihtelyä olosuhteiden takia, mutta kestävyyttä se ainakin toi lisää. Lauantaipäivän olin tehnyt itselleni liian tiukaksi kelloaikataululla ja sen jälkituntemukset olivat kertaheitolla kropassani illalla klo 21.50. Hiihdin pitkään ja sitten lyhyen tauon, pesu ja ruokailu, jälkeen kiireesti ajamaan nuorimman tyttöni luokse. Autoon tanssitarvikkeiden lisäksi muita tavaroita ja kai yhteensä kymmenen kiloa painavat käsi- ja jalkapainot. Vävylle ovat kuulemma sopivat ja ihmettelen, miten yleensä olen niitä itse joskus käyttänyt. Pienemmillä painoilla sarjat ovat paljon tehokkaampia.

Oloni oli väsyttävän nukuttava jo kyläreissulla, mutta ei se estänyt tanssipaikalle lähtöä. Paikalla olin ajoissa ja ensivalssista lähtien tanssin koko ajan klo 21.50 saakka. Ensimmäinen tunti oli miehille ja seuraava naisille. Ihmettelin itseäni, että hain sen 50 minuuttia joka kappaleelle. Sanoinkin eräälle herralle, että nyt on jotenkin selvempää naistenhaku, vaikka naiset hakivat ennen tietoa seuraavasta kappaleesta. Tanssiväkeä ei ollut ruuhkaksi asti ja varsinkin ne ensimmäiset tunnit oli mukava tanssia väljästi. Sitten kerralla vaille kymmenen tuli heikko olo ja tajusin, että jotain on syötävä.

Kahviossa sujuikin tovi hyvässä seurassa. Puolen tunnin tauon jälkeen jaksoinkin palata saliin ja loppuilta menikin hieman tanssien ja välillä istuen tuttujen daamien seurassa sekä myös seuratessa Varjokuvan miksaaja Handen oppitunteja nuorelle tuuraajalle. Iloiselta vaikuttivat "Ollin oppivuodet". Jospa kaikilla työpaikoilla opetus olisi yhtä hauskaa vierihoitoa!

Varjokuva oli se sama ja hyvä Varjokuva kuin ennenkin. Union-orkesteri oli täysin tuntematon minulle ja siksipä tutustuin nettitietoihin heistä, sen mitä löysin. Orkesterin kokoonpano oli vaihdellut useasti ja jäi käsitys, että soittajia on viisi, mutta lavalla heitä oli neljä. Oletan, että kitaristi puuttui tai ainakin heikolla näölläni katsoin basistin soittovälineen olevan lavalla. Mutta ei sillä väliä. Kosketinsoittaja lauloi enimmäkseen ja aluksi hänen äänensä oli hiljaisen herkkä, mutta lavalla tarvittavaa karismaa oli vaikea huomata. Toivoin kovasti näkyvän koko joukolta esiintymisen riemua ja jotain temperamenttia, mutta yleisvaikutelmaksi jäi tasapaksuus ja vaatimattomuus. Soittotaitoa heillä varmasti on ja siksi he olisivat voineet sen tuoda esille varmuutena ja persoonallisuutena. Tanssilajivalikoimaa heillä kyllä oli.

Kun Union aloitti illan ja Varjokuva sitten jatkoi, siinä oli ero kuin yöllä ja päivällä. Toivoin, että Unionin pojat olivat ainakin hetkittäin kuunnelleet Varjokuvan soittoa. Mikäli silmäni eivät erehtyneet, niin Unionin haitaristi käytti taukoaikansa tanssimiseen eikä ollenkaan hassumman näköisesti tanssinutkaan. Eli hän saattoi jopa välillä kuunnellakin…

Tanssillisesti illan musiikkiesitykset olivat hyvät ja vaikka sielu olisi jaksanut penkissäkin olla loppuun asti, niin väsymys voitti kello puoli yksi. En muista, koska olisin väsymyksen takia lähtenyt ennen loppua tansseista. Muista syistä kylläkin.

Tanssiväestä voin kertoa vain hyvää. Ensinnäkin Varjokuvan tansseihin tulevat he, jotka tietävät orkesterin ja arvostavat heidän musiikkiaan. Siksipä paikalla oli nytkin hyvin tanssiva väki. Siksi ei myöskään ollut ahtautta, koska vähemmän orkestereita tuntevat ihmiset eivät olleet paikalla. Joillekin varmaan molempien orkesterien nimet eivät sanoneet mitään. Nytkin oli muutama herra, jotka eivät olleet tavanneet Varjokuvaa aiemmin. Niin, ja terveisiä Kärsämäen suuntaan - orkesterilla on aina miksaaja mukana ja huolehtii voimakkuudet kerrassaan taidolla, kuten nytkin.

Jos pientä miinusta illasta sanon, niin tangoja en kuullut montakaan. Tanssin kolmet ja kai kuuntelin yhdet. Toivon, että jos on kaksi orkesteria, kumpikin voisi soittaa setillään yhdet eli tulisi illan aikana useampia. Jenkkoja esitettiin kahdet ja yhdet polkat ja masurkat. Ne polkat katselin, vaikka ne mahdottoman hyvärytmiset ovatkin ja tututkin, Varjokuvan esittämänä. Mutta olen minä niin monta kertaa niitä tanssinut, etten kovasti sure asiaa. Vuorotuntihaku kyllä jotenkin sotkee orkesterin valintamahdollisuuksia esimerkiksi polkan esittämiseen. Moni orkesteri ei soita polkkaa ja masurkkaa naistenhaulla, mikä hyvä onkin.

Varjokuva esittää juurilleen ominaista musiikkia osan iltaa, nopeita kappaleita ja koko lattia oli täynnä erilaisia kopteroijia. Mutta onhan Varjokuvalla kauniita fiilistelykappaleitakin, joita rumpalin ääni vain korostaa. Kun lisäksi kaikki tanssilajit kuuluvat ohjelmistoon, niin siinä on oikea tanssiorkesteri.

Jotain opinkin illan aikana, sillä masurkassa, se oli muuten naisten toisella tunnilla – hain herraa, jolla oli kiva käden alitus ja käden vaihto mukana. Toisen kappaleen aikana seurasin jo kai luontevasti häntä, hymyhuulin ja -katsein. Masurkassahan tulisi tanssi kohdistua suoraan parille, silmiin katsoen ja jopa pienin päännyökkäyksin jenkkaosuuksilla. Rumballe minua haki harvemmin näkemäni tanssituttu ja vienti oli erinomaisen selkeää hyvin ottein. Ikäväkseni en löytänyt häntä toiselle rumballe ja hain jotain muuta. Sitten huomasinkin hänen olevan syrjässä. Aikalailla harmitti, mutta hakutilanteissa on vaikea huomata hakualueen ulkopuolta. Kahdet jenkat tanssin kahden oikein mukavan tanssitutun kanssa. Toista näen harvemmin. Foksia, fuskuja, humppaa, jiveä, valssia, hidasta valssia ja buggia oli ilo tanssia viejien eri tyyleillä. Se onkin naiselle mukavaa, kun kahta samanlaista viejää ei ole.

Takanani on yksi erilainen tanssi-ilta, joka toi esille omien voimieni virhearvioinnin, mutta myös tanssin iloiset puolet, mistä kiitokset tanssiherroille, naistutuille ja orkestereille.

                                            "Minä seuraan jälkeä, jonka vesi

                                            on tuhannessa vuodessa                                                   

                                            uurtanut kallioon.

                                            Haluan nähdä,

                                            minne se tänään minut johtaa,  

                                            mihin kaupunkiin."