12.6.2010 Jenkkapirtillä Varjokuva ja Matti & Teppo

Sataa niin kuin saavista eikä kukaan aavista, mitä minä keksinkään -  ikävään… Ihana lastenruno. Niitä olen nykyisin lueskellut pienelle miehenalulle äitinsä kanssa.

ToisenIaisen ikävän korjaamiseksi ajelin hieman myöhässä kohti Jenkkapirttiä. Isompia miehiä, kuusikkoa tulee usein ikävä. Sade ropisteli välillä tuulilasiin, välillä oli hetken auringonpaistettakin. Oikein mukava reitti ajaa ja melko hiljainen joskin ajoittain edessä oli maisemien katselijoita. Maisemia kyllä riittää, mutta eivät ne hidasta matkanopeuttani.

Jenkkapirtin paikoitukseen päästyäni kuulin auton sisälle asti valtavan jympytyksen. Eihän nyt Varjokuvan uudet kappaleet voi olla tällaisia… Saatuani mekon ylleni pääsin pian sisälle. Ei ollut jonoja enää tässä vaiheessa lipun myynnissä. Enhän nyt oikeasti uskonut, etteikö Varjokuvan Hande hallitse äänentoistoa eikä soittajatkaan saa sellaista meteliä aikaan.

Matin ja Tepon orkesteri Horizone oli aloittanut kahdeksalta ja pian lopetti tunnin osuutensa. Jouduin siis sopivasti Varjokuvan aloitukseen hallittua soittamista ja esiintymistä kuulemaan.

Olin kyllä arvellut, että paikalla on kahden kerroksen väkeä, mutta nyt taisi olla jo kolmenkin. Sekalainen oli seurakunta, mutta lavalla aloitti oikein tyylikkäästi puettu soittokunta. Uuden levyn kunniaksi ja levyn kuvauksiin olivat herrat varmaan hankkineet tummat puvut ja paidatkin sekä asuun sopivat solmiot. Silmäni lepäsivät heitä katsoessani, kun olivat vielä kauniisti asettuneet lavalle. Kamera ei tietysti ollut mukanani silloin kun sitä olisin tarvinnut. Tunnin kesti Varjokuvankin ensimmäinen osuus ja sitten olivat 45 minuutin osuudet vuorotellen orkestereilla. Viimeisenä oli Horizonen oma osuus.

Matti ja Teppo lauloivat kaksi osuutta. Samaa tyyliä kuin ennenkin olivat laulut ja puheet ja niitä riitti kappaleiden välissä. Mutta niistä pidettiin. Lavan edessä oli iso fanijoukko ja eräs polttari-iltaansa viettävä hyvin nuori neito lavan edessä pääsi viimein lavalle asti illan lopulla, kun veljekset lauloivat Kaiken takana on nainen. Neito lauloi välillä mukana ja liikkui hyvin sulavasti musiikin tahdissa. Niin kyllä liikkuivat veljeksetkin neidon molemmanpuolin ja välillä lähelläkin. Pientä showta siinä oli mukana. Oliko tarpeen tanssi-illassa vai ei. Minua se ei haitannut, sillä tanssilattialla oli hyvin ahdasta heidän osuuksillaan, joten ihan mukava oli seurata lavatoimintaa sivusta.

Siitä sivusta huomasin orkesterin rumpalin, jossa oli tuttuakin. Hienoa oli kapuloiden käyttö ja voimakasta basson kanssa. Taitava hän oli, pitääkö hän sitten oikeasti niin voimakkaasta rumputyöskentelystä. Ehkä pitääkin, kun Manba-orkesterissakin soittaa. Sen sain tietää illan aikana. Yhdet valssiparitkin hänen vispilänkäyttöään katselin ja kuuntelin - se oli kaunista ja hillittyä, niin kuin valssissa tulee ollakin.

Vaikka en erityisesti pidä Matin ja Tepon illoista, jos nyt en kovin usein satukaan paikalle, niin kaikki arvostus heidän urallensa ja tyylillensä. Se on tehonnut moniin muihin todella kauan. Kultalevyjä ovat saaneet netin mukaan 29. Lisäksi platinalevyt ja tuplaplatinaa. Kyllähän siinä saan hiljentyä minäkin. Pidän toki heidän kappaleistaan, mutta ne ovat niin samanlaisia. Kun se musiikki olisi edes vähän hiljaisempi. Eräs tuttu pariskunta seisoi hetken vieressäni ylätasanteen puolella ja herra sanoi, ettei hän missään ole kuullut kenenkään soittavan tanssimusiikkia niin kovaa.

Matin ja Tepon musiikissa on paljon voimakasta, hakkaavaa rytmiä. Kyllä bugin tanssijoille riitti kappaleita. Olihan mukana monta kaunista kappalettakin. Merkille pantavaa oli, kun veljekset lähtivät tauolle, osa väestä hävisi myös. Ilmeisesti kahvi-ruoka-juomatauko oli heille sopiva. Niinpä Varjokuvan esiintyessä oli hieman enemmän tilaa tanssia.

Varjokuvan edellisen illan Kisarannan tansseissa oli ollut noin 800 henkeä. Olisin tainnut ahdistua siellä. Oli kyllä täälläkin, kunhan ei lie saman verran ellei enemmän. Jenkkapirtillä on kaksi tanssilattiaa, mitkä helpottavat tanssimista.

Varjokuva esitti uudempaa tuotantoaan, uudelta levyltään, mutta mukana oli myös useita kappaleita aiemmilta levyiltäkin. Kokonaisuutena heidän esittämänsä kappaleet miellyttivät minua suuresti. Sopivaa vaihtelua hitailla ja nopeilla. Nyt kotona kuunneltuani rauhassa uuden levyn Monta polkua, niin jo kertakuuntelulla jokainen niistä on kiitettävän hyvä.

 

Ensin näytti siltä, ettei ole tuttuja juuri ketään, mutta illan aikana muutamia sattui kohdalle. Erään herran kohdalla huomasin olevani suuri (?) näyttelijä. Hän haki tanssimaan ja ihmetteli, että olet ajanut taas pitkän matkan. Siihen minä, että 160 km tällä kertaa ja Varjokuvan tähden. Selvisi, että aiemmin olemme tanssineet entisessä kotikylässäni ja että hän on muuttanut Turkuun ja minäkin kerroin Keski-Suomeen muutostani. Enkä tarvinnut kertoa, etten muista kyllä nyt ollenkaan häntäNolostunut Ehkä joskus jälkeen messun muistini palaa - toivottavasti.

Illan aikana oli miesten hakua ja naisille alkuillasta puoli tuntia ja myöhemmin tunti hakuaikaa. Hakuni jäivät vähille. En oikeastaan edes pitänyt lukua tanssinko vai en, sillä tällä kertaa jo läsnäolo Varjokuvan illassa toi hyvän olon. Mutta oli paikalla tutuissa neljä herraa, joiden kanssa oli mukavia tansseja. No, oli paikalla lisäksi eräs varttunut tangoherra, jonka kanssa puolitoista kappaletta tanssimme ennen Varjokuvan aloitusta, kun olin juuri saapunut paikalle. Ei hän hakenut myöhemmin, jos en minäkään. Ei tehnyt mieli ryntäillä. Mutta erään herran kanssa tanssimme kahdet hitaat valssit ja hyviä fiilistelykappaleita. Tangot jäivät väliin hänen kanssaan. Niitä kyllä odotin. Hänestä on tullut tanssija sitten viime näkemänHymy On näköä ja kokoa - hyvä ryhti, hyvät tanssiotteet, hyvä kroppansa hallinta ja vienti sekä musiikin tulkinta. Erään tanssiherran kanssa on polkista ollut puhetta jo jonkin aikaa - niitä ei esitetty tälle illalle. Muuta sitten tanssimme ja oikein mukavia nekin kappaleet olivat. Eräs sympaattinen herra on tuttu muutamalta vuodelta. Ruskeasilmäinen runosielu, jonka kanssa on ollut mukava tanssia, kun samoissa tansseissa satumme olemaan. Ei uppoa sormeni hänen olkavarrellaan. Jivekin sujui mallikkaasti hänen kanssaan. Jälkeenpäin miettien näitä herroja yhdistää tanssitaidon lisäksi itsestään huolehtiminen, lihashuolto, ryhti yms. mihin taidan alitajuisesti kiinnittää huomioni ihmisissä. Eikä heillä ole paino-ongelmia.

Taas kerran sain todeta, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme jopa tanssimusiikkiin ja esiintyjiin. Varjokuvan kohta vuoden ajan kuulemani humppa Tanssit talolla on minusta oikein hyvärytminen ja sanat kertovat kaiken. Herra vei sen paikallaan pieniliikkeisillä askelilla buggina. Se bugg kun on niin monen mielestä suuren tanssitaidon osoitus. Minulle olisi sopinut kunnon hyppyhumppa. Ei siinä vielä mitään. Sanoin tälle ulkonäkötutulle herralle, että jos ehdit, niin kuuntele sanoja. Ei hän elänyt siinä mukana. Miksi niin moni sulkee tanssissa pois hyviä ulkoisia elementtejä kuten juuri kappaleen sanat tai orkesterin soiton ja tavan esittää kappaleet. Lavalla on joskus pientä näyttelyn poikasta ja kukaan ei huomaa. Sitä on Varjokuvalla ja Sinitaivaan eräs polkka on kerrassaan hyvin näytelty. Tommysin pojillakin on ohjelmanumeronsa.

Hienoa tietysti on, kun tulkitsee musiikkia koko sydämellään eikä näe eikä kuule mitään muuta. Käy minullekin joskus niin, mutta kyllä kappaleessa on silloin jotain syvää tunnetta kuten kauniissa oikeassa tangossa tai jossain upeassa hitaassa valssissa tai slovarissa. Toinen Varjokuvan kappale, mitä kuuntelen hymyillen - Tahdon tehdä beibin kanssas sun - ei näytä juuri koskettavan sanallisesti tanssijoita. Mikä herkullinen tilanne, kun tanssipari on joko “sopiva” tai sitten ihan eri maata tai ikäluokkaa. Aika usein minulle tulee tunne, että tanssija/tanssiväki, joka ei huomaa ketä lavalla on tai miten esitetään, ei tarvitse tanssiaan varten orkesteria. Heille riittää levymusiikki. Usein vielä käy, varsinkin ravintolatansseissa, ettei kappaleen loputtua taputeta kiitokseksi orkesterille. Taputuksethan tarkoittavat, että kuulimme mitä esititte, kiitos, oli kiva tanssia tai kuunnella.

Olin paikalla Varjokuvan viimeisen osuuden loppuun ja paluumatkalla meni kauemmin kuin menomatkalla, vaikkei kukaan hidastanut menoani. Olikohan kello oikeassa… vieläkin satoi.