PNP ja Teemu Harjukari maalareineen Jenkkapirtillä

Kesähelteet varmaan sekoittivat pääni ja saivat minut ajattelemaan tanssimisesta luopumista. Mutta onneksi pikkuhiljaa alan tulla "normaaliksi" ;)

Kahtena perättäisenä iltana, mieliorkesterieni tansseissa, on alkanut tuntua entistä tanssiniloa. Siitä se varmaan palautuu ennalleen syksyn pimetessä. Olenkin aina enemmän ollut vireessä viileillä säillä, talven ihminen kun olen, syntymäajankohta mukaan lukien.

Pekkaniskan Pojat, Teemu Harjukari ja Taivaanrannan maalarit takasivat nautittavan tanssi-illan. Enempää poikia kehumatta, pilalle menevät pian, myös maalarit soittivat hyvin. Teemun ulospäin suuntautuminen koko illan - iloinen ilme ja hymy tanssijoille –antaa kuvan koko orkesterin työstä. Sitä tehdään ilolla. Harvoin, kun heitä näen, jää ajatus, että pitää käydä useammin. Jotkut valittivat, että jivet olivat liian nopeita. En huomannut sitä. Haasteitahan nopeat kappaleet ovat, tuskin tanssimattomiksi luokiteltavia kappaleita. Soittimia riittää porukalla ja musiikkikin kuulostaa siksi kauniilta.

Pitää nyt kuitenkin sanoa jotain PNP:sta. Tuntuu tosi kotoisalta olla heidän tansseissaan. Tietää ihan varmasti, mitä tulee ja beatit ja ihmeelliset iskelmät ovat pois. Kaikki kappaleet ovat helposti tanssittavia ja itsekukin voi käyttää tulkintaa tanssissaan, jos selkeät tanssilajit kyllästyttävät ... Ja lopussa, pojat soittivat ensi kertaa kauniin, viiveellä tanssittavan hitaan valssin – On syömmesi jäätä. Kun Matti-Sakari saa sanat haltuunsa, niin siinäpä on meillä upea uusi kappale heiltä tanssittavaksi. Nyt sen kuuntelin, sillä viimeisellä puolituntisella olivat tanssitaitoiset, yksin liikkuvat herrat jo poistuneet. Ei se haitannut, sillä ko. kappaleen olen kuullut vain nauhalta Reijo Taipaleen laulamana ja nyt kuuntelin, miten pojat selviytyvät ekstemporeena sen soittamisesta. Hyvin se meni ja paranee, kun enemmän soittavat ja laulu tulee mukaan.

Tilaakin oli alku- ja loppuillasta tanssia väljästikin ja kun tanssittajina oli muutama käteenkäypä herra, niin ilta oli pelastettu. Tangoja tuli useita ja sain tanssia ne hyvässä viennissä tutun herran kanssa, joka yllättäen tanssi myös polkan. Siitä olimme kiitollisia toisillemme; minä että yleensä pääsin tanssimaan, kun polkkatuttuja ei näkynyt paikalla ja hän, kun se sujui niin hyvin, vaikka taito on kehitysvaiheessa. Jatkamme harjoituksia, kun seuraavan kerran tavataan. Yllätys oli myös tavata fuskun erikoismies ;), jonka kanssa hidas valssi kahteen kertaan tanssittuna oli nautinnollinen, vaikkei ihan väljästi päässytkään tanssimaan ja fusku/jivet sekä buggit olivat piste iin päällä.

Toki mukava oli tanssia jenkka vanhan tutun kanssa ihan meidän omilla hypyillä ja hymyllä. Hyvä etten ääneen naura tanssiessamme, niin mukavaa se on hänen kanssansa. Myös masurkalle haki toinen vanha tuttu. Olihan naisia ehkä enemmän kuin miehiä, mutta ei nyt mitään mahdotonta ruuhkaa. Naistenhaku on kahteen kertaan ja se ensimmäinen yllättää ajankohdallaan ja on lyhyt. Nyt en jaksanut ja ei ehkä ollut kovaa tarvettakaan ryntäillä hauilla, sillä harkitsin hakukohteeni ja kappaleet. Ja miten siinä sitten välillä kävikään. Isäntä oli ennättänyt viljelmiltään mukaan ja ennätettiin ihan alussa pari kappaletta tanssia ja myöhemmin tangoa odotellessa huomasin etsiväni miestä, jota ei ollut. Tajusin jälkeenpäin kotiin ajaessani kaatosateessa, joka oli alkanut jo illan aikana, että varmasti huoli perunan kohtalosta jatkuvissa sateissa sai hänet poistumaan tanssipaikalta ;(

Muutama pinssiläinen/palstalainen oli paikalla, mutta muuten kai oli Jenkalla tavallisesti käyvää väkeä. Niin, ja saatiin pinssilla alennus. En kyllä huomannut, mitä se oli, mutta hyvä kun oli.

Tätä positiivisen mieleni paluuta yritän vaalia ja jos joku tuttu näkee minut mörtsinä tanssipaikalla, saa luvan huomauttaa ilmeestä. Oikeastaan meillä pitäisi olla velvollisuus toistemme mielialan kohottamiseen – jos itse satumme olemaan hyvällä tuulella :). Pienen ilonsiemenen antaminen sitä tarvitsevalle ei vähennä omaa iloamme.