Pesäkalliolla 20.12.2008

Pesäkalliosta on alkanut muodostua minulle kotipesä. On hyvänkokoinen tanssitila, yksi parhaista lattioista ja mukavaa tanssiväkeä. Eikä unohtaa voi ystävällistä henkilökuntaa. Kun Pekkaniskan Pojat olivat esiintymässä, voin olettaa, että illasta tulee musiikillisesti hyvä. Tanssillinen puoli on joka kerta arvoitus ennen tansseja.

Nyt ilta alkoi eteisaulassa halauksilla poikineen. Tuttuja oli paljon ja moni oli tullut kaukaakin. Lopen Perunan isäntä, Nostomiesten isä halasi melkein töikseen meitä daameja. Tuttuja herrojakin oli näkösällä. Orkesteri aloitti heti kahdeksalta ja jatkoi 15 minuutin taukoja lukuun ottamatta puoli kahteen ja hieman ylikin.

Kyllä totesimme useamman kerran, että osaa äänentoisto olla kohdallaan eikä mitään äänimiestä ole erikseen olemassa. Ja miten hyvä se valotaulu on, jossa lukee seuraava tanssilaji. Taukomusiikkia hoitava Tero sai luvan käyttää valotaulua myös taukokappaleiden lajien ilmoittamiseen. Hyvin sujui taulun hoito häneltä. Ainoa, mihin olisin toivonut muun ilmaisun. Tauolla taululla luki kahteen kertaan Iskelmämusiikkia. Toinen oli ainakin oikein hyvä slow fox. Minä arvelin, että nyt sitten tulee Mattilan sisaruksien kappaleita tai jotain. Ei tullut. Musiikki oli hyvää ja lajiksi olisi sopinut joku ihan tavallisien tanssilajien ilmaisu. Miten minun silmäni ja korvani ei pidä iskelmä-sanasta. Vaikka oikeasti pidänkin esimerkiksi Anne Mattilan kappaleista.

Kyllä tämä ilta oli tanssi-ilta parhaimmillaan. Seinäruusuhameeni mieluummin kutsui hakijoita kuin esti, mitä usein olen arvellut. Tai onhan se niin, että useimmiten tutut hakevat, olipa ylläni mikä riepu tahansa. Ja tuttuja oli paikalla. Minusta on vain mukava pukeutua tansseihinkin omaa silmääni miellyttäen. Tämä asuni oli kokonaisuutena sellainen, että sain joskus eräältä rumpalilta kauniin palautteen. Olin aina luullut, että hän huomaa vain sisäisen "kauneuteni" – ei vaatetustani.

Orkesteri soitti monen toivemusiikkia ja en ollut ainoa pyytäjä. Yksi kauneimpia hitaita valsseja, On syömmesi jäätä elokuvasta Punainen mylly, on mielivalssejani. Taisin laulella sitä vähän matkaa Matti-Sakarin kanssa ennen kuin joku haki tanssimaan. Valkoakaasiat poikien ensimmäiseltä levyltä on myös kaunis. En kai minä vaan Beritin humppaakin laulanut ja alttoääneni on pitkään ollut basso :( Tänä iltana esitetyt kappaleet olivat suurelta osin tuttuja ja niiden jäljet ovat jo pysyväismuistissani. Uuden levyn kappaleet ovat minulle vieraampia.

Illan paras yllätys oli, vaikka olin sitä odottanutkin, kun polkkatuttuni haki masurkalle, elämänsä ensimmäiselle julkiselle esiintymiselle. Papukaijamerkin hän tulee saamaan minulta :) Ja oppi ei ole tullut tanssikursseilla, vain itse opetellen parin kolmen viikon ajan. Samalla tavalla hän aikoinaan opetteli polkan. Hän on luontainen lahjakkuus. Tosin tämä lysti voi vaikka loppua, kun hän suunnittelee kauheisiin kilpailuihin osallistumista. Kai ne hyvästit pitää jättää ennen niitä.

Illan tanssilajit olivat täydelliset. Kaikkea muuta esitettiin paitsi ei salsaa eikä sitä tarvitsekaan. Se kuuluu vähemmistötanssijoiden haltuun. Mainittavaa on, että tangoja tuli paljon. Jenkat kolme kertaa. Polkat kahteen kertaan ja edellämainitut masurkat. Hitaita valsseja soitettiin myös kolmet. Ja kaikkia näitä oli ilo tanssia. Lattaripuoli tuli moni-ilmeisenä rokkia myöten. Ja väki näytti tyytyväiseltä. Tyytyväinen olin minäkin, kun niitäkin tanssin herrojen kanssa, joita harvoin tapaan.

Ahtaus oli ajoittain hakutilanteissa armoton. Ei juuri voinut etsiä jotain, vaan oli haettava kuka sattui käsille. Herrojen haut olivat maltillisimpia. Minulla se systeemi ei toimi, että lähintä pyytää tanssimaan. Hain vain joillekin kappaleille täsmähakuja. Naistenhaku kestää tunnin ja viisitoista minuuttia. Onneksi se nyt meni nopeasti ohi.

Paikalla oli tanssijoita pitkien matkojen päästä, kun esimerkiksi Jyväskylän Viihdekeskuksessa ei ollut tansseja ja etelästäkin oli saapunut tuttuja tanssijoita. Eräs hyvinkin vanha tanssituttu, herra, sai minut ajattelemaan päiväkirjani sisältöä tai sen antamaa kuvaa itsestäni. Hän kysyi voiko hän tanssittaa minua???? Kysyin syytä outoon kysymykseen. Vastaus oli, että kun hän on tavallinen tanssija. En kyllä ymmärtänyt, mikä minä sitten olen. Hän on oikein hyvä viemään foksia yms. Mutta ei tanssine kädenalitansseja. Ei hän ennen ole moisia kysellyt. Hyvin monet tanssituttuni tanssivat pelkästään sylitansseja. Se ei ole mikään ongelma. Itsekin pidän suunnattomasti tanssia mm. polkkatuttuni kanssa pelkästään sylitansseja. Ehkä tämä kaksijakoisuus tanssityyleissä saa monet kokemaan pätemättömyyttä ja että muka kaikki naiset haluavat tanssia kädenalitansseja. Kyllähän minulle hiljan kertoi eräs mies, että hän tanssii kädenalitansseja, koska naiset haluavat niin tanssia. Mikään ei voita oikeaa reipasta foksia oikein tanssittuna eikä fuskuna. Lattarit ovat minusta ihan hyvät ja eri asia ja niissä musiikkikin on lajiin soitettu. Mutta en vain ymmärrä, että kaikkea soitettua pitäisi päästä keskilattialle fuskailemaan.

Harvoin on kulutus ollut niin suurta kuin nyt. Nestettä poistui, hiukset märkänä ja kotona kaksi kiloa kevyempänä. Tutullani oli paino pienentynyt kolme kiloa. Onhan meissä nesteitä paljon, mutta turha sanoa, ettei tanssiminen ole liikuntaa. Niin ja vielä sylitansseista, niitä sopi iltaani paljon. Jos tangot ovat oma lukunsa, niin reipas humppa ihan sylissä on mahtavaa, jos on hyvä tavallinen valssikin, mikä nytkin soitettiin.

Yläsalin puolella oli välillä väljempää, mutta usein sekin oli täynnä tanssijoita. Rumbat ja bugit olivat siellä parempi tanssia kuin varsinaisen salin ahtaudessa. Tosin minua ei kovasti ahtaus häirinnyt, sillä olen ollut tässä paikassa paljon ahtaammissakin tansseissa, kun yli tuhat henkeä on paikalla. Nyt lienee ollut jonkin verran alle. Viimeisiin kappaleisiin saakka olin paikalla. Ensin oli orkesteriin tapaan soitettu tavallinen valssi ja sitten hidas valssi. Taputusten jälkeen he soittivat kaksi kappaletta ja perään kuulimme heidän tutun Kiitos-laulunsa. Olipa ilta! Halauksia vieläkin koko soittokunnalle! Tanssitutut kiittelin paikan päällä.