Rauhalahdessa 12.3.10. 

Melko lyhyen miettimisajan jälkeen olin ajelemassa Rauhalahteen. Lähes kahdeksan kuukautta oli kulunut, kun viimeksi olin Sinitaivaan tansseissa. Hekin kuuluvat nykyisin etelän lavoilla esiintyviin orkestereihin.

Olin paikalla vaille yhdeksän ja ei ollut väkeä kuin nimeksi. Tutut vahtimestarit ottivat hymyillen vastaan takkini. Entisajat palaavat mieleeni heidät nähdessäni. Levyt olivat soimassa. Jossain vaiheessa orkesterikin aloitti ja tanssiväkeä tuli lisää. Varsinainen tanssilattia oli käytössä ja sen kahdella sivulla olevat korkeammalla olevat tilat olivat tyhjät pöydistä. Siinä oli hyvä tanssia ja vaikkapa kohottaa itsetuntoa (?), kun oli lähempänä muuta ravintolaväkeä. No niin, siinä tanssivat mielellään he, jotka osaavat tanssia hienosti, ainakin omasta mielestään.

Varsinainen tanssitila olikin täysi ja kun tanssisuunnat ja toisten huomioiminen ei aina ollut hallussa, niin kovin innostunut en ollut sinne menosta. Muutamia kappaleita tanssin puoleen yöhön mennessä, jolloin lähdin parin tunnin kotimatkalle. Orkesteri soitti polkatkin, jolle eräs herra haki kuten myös hitaille valsseille. Jotain foksia ja sylitansseja tanssin jossain vaiheessa, mutta enimmäkseen istuin oikein hyvällä sohvalla. Siitä näki ja kuuli hyvin. Seuranani oli kaksi iloista naista Karjalan mailta.

Musiikki oli ihan hyvää niin kuin se on aina ollut Sinitaivaalta. Tosin paljon kehuja saanut Sateenvarjo-kappale ei noussut minun mielestäni samalle tasolle kuin monet muut heidän kappaleensa. Makujuttuja nämäkin. Tuntuu uskomattomalta orkesterin nousu tanssitaivaan huipulle kolmessa vuodessa.

Mutta toisaalta niin paljon kuin aiemmin heidän illoissaan olen ollut, niin jo viime heinäkuussa huomasin jotain muutosta ja saman koin nytkin. Se, mitä näin aiemmin lavalle katsoessani on muuttunut. Aika voi muuttaa, mutta onko se myös väsymystä. Paineita joka puolelta. Tanssiväen vaatimuksia musiikin suhteen. Liian paljon keikkoja. Kaikella on rajansa. Itsensä voi saattaa loppuun monin tavoin. Mutta edelleen ihailen heidän tyyliään esittää musiikkia eikä rumpali ole vähin joukossa - hän on joukon sielu niin kuin on eräällä toisellakin orkesterilla. Toivon vain, että me kaikki työtätekevät osaisimme suhteuttaa työn, levon ja vapaa-ajan omaksi parhaaksemme - mutta niin kuin eräässä mainoksessa - mistä näitä senttejä oikein tulee….