Iitiän lavan lauantai 9.6.2007

Kerrankin olin ajoissa ja ehkäpä siksi lähdin myös pois ajoissa. Iitiän lavalla käyn harvemmin. Varjokuva sai minut nyt tulemaan sinne.

Juttelin ennen tanssien alkua pariskunnan kanssa, jolle tanssiminen on hyvin mieleinen harrastus ja Varjokuva yksi suosikkeja. Pitkästä matkasta rannikolta he nytkin olivat tulleet ja mukava oli katsoa heidän toisilleen tanssimista. Paljon ovat tanssipaikkoja nähneet. Yli satako se oli vai vielä eri sadalla, unohdin sen lukumäärän. Ja taas tuli omituinen olo. Ovat tunnistaneet minut palstanikiksi. Luulen kulkevani harson varjossa, mutta ei kai siitä haittaakaan ole, jos tunnistetaan. Minusta on mukana jutella ihmisten kanssa. Varsinkin tanssimisesta ja tanssimusiikista kiinnostuneiden.

Onneksi lattia oli sopivan liukas. Vertailukohtana oli edellisen illan lähes luistamaton lattia. Ilta alkoi mukavasti, mutta jatko oli odotetunlaista. Valssi tyylikkään herran kanssa pitkillä askelilla oli hyvä avaus. Muutamia kappaleita illan aikana tanssin. Herrojen haut kohdistuivat satunnaisesti minuun ja hyvin usein viereen, joskin rivissä en alkua lukuunottamatta juuri ollut. Nuoria ja kauniita neitoja oli paikalla runsain mitoin ja hakijan oikeudella, olipa oma ikä mikä tahansa, haut kohdistuivat heihin.

Istuinkin paljon paikalla, josta näin orkesterin. Miten minusta heidän musiikkinsa ja kappalevalintansa ovat erityisen hyvät, kun ovat ainoana orkesterina illassa. Vieressäni istui varmaan yksi salin kauneimmista nuorista naisista. Tanssikerhojen/seurojen jäsenet tanssittivat suunnilleen toisiaan ja hän totesikin, että osaa kyllä tanssia, mutta kun ei käy tanssikursseilla, herrojen hakeminen on toisinaan niukkaa. Joskus kertoi saavansa tanssia hyvinkin. Kun ei omista autoa, niin ei pääse muualle tanssimaan. Voi, kun ottaisin hänet mielelläni kyytiini, mutta asumme niin kaukana toisistamme. No, meni hän välillä hakuriviin ja joskus siitä haettiinkin. Täytyy sanoa, että on herroilla putkinäkö, joka kohdistuu vain tiettyihin naisiin. Herttainen hän oli ja oli mukava jutella.

Monta ihanaa Varjokuvan kappaletta jäi minulta tanssimatta ja varsinkin tangot penkissä istuen koskivat syvälle. Tuli tangoja väliaikamusiikkinakin, jotka kuuntelin. Vaille kaksitoista mieleinen tangoherra haki ja sen katsoin päättävän tanssi-iltani.

Sitä ennen illan mittaan sain yksittäisiä tanssiin kutsuja. Kaksille tavallisille valsseille, naistenhaulla hain toista herroista sanoen, että vain tanssimalla oppii. Oli kertonut valssitaidon olevan kehittymässä. Alkuvalssin viejää oli mahdoton saada kiinni, joten en yrittänytkään. Vanhaa tuttua "pakkiherraa" hain fusku/jivelle. Pitäisi jo unohtaa koko asia, kun se on anteeksiannettu molemminpuolin.

Kaakonkulman kookas herra haki foksille. Häntäkään en onnistunut hakemaan, joskin penkistä käsin hakeminen on hieman vaikeaa. Kun parin vaihdot tapahtuivat melkein kädestä käteen, niin eipä siihen väliin oikein ole menemistä. Rannikolta tullut herra tanssitti vaimonsa lisäksi muitakin naisia ja mukava olikin tanssia ja sain haettua häntä naistentunnilla. Kaakonkulman "viisas mies" ennätti naispaljoudesta huolimatta hakea tanssimaan. Tavallisesti saan häntäkin haettua, mutta nyt se oli mahdotonta. Jenkalle haki tuttu herra. Oli tanssittu jo aiemmin reipasta foksia. Häntä ei sitten näkynytkään. Olisiko mennyt Martti Metsäketoa kuulemaan kotimatkallaan.

Tangoherran kanssa tanssimme aiemmin illasta jotain hitaita, taisi olla toinen Varjokuvan Unessain. Tanssi ei ollut kävelyä, sillä hänellä on tulkintaa kaikille tanssiaskelille. Hain häntä hitaalle valssille kommentein, että sinä ainakin tiedät taustasi takia ykkösen. On hienoa, kun pääsee tanssimaan hidasta valssia ja vielä hienompaa jos viejä ei vie välitahdissa. Ei siitäkään tosin ole haittaa. Ainoastaan se, että itse tietää ja tekisi mieli korjata asia. En muuten enää muista olimmeko aina oikeassa tahdissa, mutta viejä ainakin tiesi sen. Hänen kanssaan yleensä nauraa kikattelen. Nyt ei naurattanut mikään, ei koko iltana, joskaan hymyhuulenikaan ei vielä ole kunnossa.

Vajaan neljän tunnin aikana tanssin muistini mukaan kolmetoista kappaleparia, joista neljälle hain itse. Määrän en voi sanoa tyydyttävän tanssihalujani puhumattakaan mitä tangosieluni koki. Minä ja kyynelsilmäinen tangosieluni ajelimme kotiin kesäyön pimeimpänä hetkenä, vaikka tanssit jatkuivat vielä tunnin ajan.

Valppauteni ei ollut kovin hyvä, sillä yritin koota sirpaleista kokoon itseäni eikä mikään värähtänyt vaikka äkkiä huomasin auton valoissa kaksi alastonta hahmoa kävelevän vasemmalla puolen tietä eteenpäin ja ohitettuani heidät häipyivät kai metsikön läpi rantaan. Sutjakoita olivat, ehkä miehiä tai poikia. Joillakin on ehkä päässä vielä vähemmän jotain kuin minulla tai sitten heillä on jotain paljon enemmän. Tosin nyt ei oltu paratiisissa.

Paluumatkan ajatukseni eivät olleet läheskään järkeviä ja siitä koitui töitä aamutunneiksi myös aivoilleni. Heräsin aamulla kaikkien mahdollisten hälytysajoneuvojen ääniin – kesken unta. Tulipalo oli lähellä olevassa kerrostalossa. Näen joskus enneunia, joille löytyy toisinaan selitykset. Yritän aina tulkita niitä ja löytää syyn, miksi mitäkin tapahtui. Ihmiset unissani eivät ole ketä tahansa. Ne ovat olleet lapsiani tai muuten hyvin läheisiä ihmisiä.

Olin kaksi kertaa saanut pelastettua nuorimmaisena hukkumasta. On kyllä jo iso tyttö, mutta unissa oli pieni tyttö. Ehkä toisen uneni takana on hänen hääjuhlansa ensi kuulla. Omaa elämäänsä hän on elänyt jo pitkään. Nyt tuli neljä kuukautta väliä unista, joka kohdistuivat ihmiseen, jota ajattelen usein ja myös hänen lapseensa, jota en ole tavannut. Edellisen kerran unessa lapsi oli aika paljon vanhempi kuin oikeasti oli ja nyt viime yönä hän oli sylivauva. Edellisen kerran uneni kyllä säpsäytti meitä molempia. Hän koki sen mitä näin unessani, suunnilleen samoihin aikoihin. Noita-akaksi hän minua sanoi. Semmoinenhan minä olen. Maalaispsykologialla ajatellen unessani minua nyt ehkä neuvottiin luovuttamaan, elämän tyylini, tansseissa käynnit…

"Unessain, sinut kohtaan vain, unessain, mä koko viime yön, taas sua luoksein hain, unessain… Päivästä muisto jää, kun se käy illan varjoon. Maailma on, auringoton, yön voima vallan saa. Katseessas yö vain on, lämpöä siitä puuttuu. Onnellinen, olla voi en…." Nyt vasta tajuan, miksi pidän Varjokuvan kappaleista – monissa niissä asuu suru, joskus toivo, varjojen maassa.