Tanssitauon yhdeksäs päivä menossa 

Ja seitsemäs postoperatiivinen päivä. Päivät ovat jo pidentyneet perjantaista, talvipäivänseisauksesta. Aurinkoisia päiviä on ollut monta menneellä viikolla. Tänäänkin auringon hehku sokeutti silmät sulan veden yli paistaessaan. Pakkasta on seitsemän astetta ja hiljaiset laineet lipuvat rantaan saaden rantakoivujen valkean-mustapilkkuisten runkojen varjot kiemurtelemaan veden pinnassa. Nehän tanssivat!  Vaikka en tanssimista juuri nyt  ajattelekaan, niin unten valtakunnassa olen jo kaksi kertaa tanssinut ja hyvinkin poikkeavissa oloissa. Unethan ovatkin sellaisia, alitajunnan haaveita ja koettua elämää. Olisipa paikat kunnossa ottamaan kuvia. Luonnon ainutlaatuisuutta tänä jouluna. Sula vesi ja kaukana takana tumma kuusikko, jonka yläpuolella aurinko hehkuu kuin hajotakseen joka puolelle. Tämä on sielun lepoa. Toisella puolella niemeä lahti on ohuessa jääkerroksessa ja tuuli on kylmä. Vaistomaisesti käännän vasemman kylkeni tuulta vasten ja lyhennän matkaani metsän suojaan. On jo suuri riski kävellä tässä liukkaudessa saati vilustua. 

Lunta on vain sentti pari ja sekin paikoin karkeana mattona, mikä rasahtelee kenkien alla ja estää liukastumisen. Hiihtämistäkään en ole ajatellut, en silloin ensi lumienkaan aikaan pari kuukautta sitten. Silloinkaan siitä ei olisi tullut mitään ja nyt jotkin voimat ovat siirtäneet lumipeitteen tuloa. Kaikki on oikeastaan kohdallaan. Rauhallista aikaa itselle, levätä ja lukea, järjestellä valokuvia ja katsella vanhoja tanssinauhoja. Kynttilöiden valo luo satumaisen tunnetilan. 

"Jos et tiedä mihin satamaan olet purjehtimassa, niin mitkään tuulet eivät ole sopivia."