Yöttömän yön juhlaa

Onko ilo ja onni meissä itsessämme? Onko tunnelmaa etsittävä? Tuleeko se, kun on tullakseen? Onko se vain osattava ottaa vastaan? Avoimin mielin siihen antauduttava?

Avoimin mielinhän sitä matkaan lähdettiin naisystäväni kanssa – Hangan lavalle. Tietysti minun ajatus. Perillä olisi Fernet ja Markkola ja hyvä tanssimusiikki.

Erittäin kaunis lava ympäristöineen, veden äärellä. Alku näytti kyllä vähemmän lupaavalta. Pariskuntia ilmaantui paikalle ja naisia, mutta miehet olivat jääneet varmaan kotikokoille. Puolen tunnin seurannan jälkeen yhteistuumin jatkoimme matkaa Syvälahden lavalle, joka takavuosina kutsui tanssijoita ilmoituksissaan – nuorten sinkkujen kohtaamispaikkana. No, ystäväni on kyllä nuori ja sinkku ja tanssitaitoinenkin, joten siinä minä kylkiäisenä sitten vain mukaan.

Anneli Mattila esiintyi, miten satunkin sisarusten tansseihin...pikkusiskokin sai vuoronsa ja pitää sanoa, että kyllä geeniperimä lauluäänen osalta ainakin on samanlainen sisaruksilla. Jos en näkisi ja tietäisi, en ihan heti arvaisi, kuka estraadilla on. Kaunis ja matala oli nuoremmankin ääni.

FBI:n soittajista joku kysyikin, ettenkö kyllästy heihin. Vasta viikolla olin ollut heidän tansseissaan. Miten voisinkaan kyllästyä orkesteriin, joka soittaa selkeää tanssimusiikkia ja ne polkatkin ovat rytmisesti minun jaloille käyvät.

Mutta tanssillisesti illan tungoksessa minulle oli sama, mitä soitettiin. Kun paikalle oli tultu, niin urheasti vain jäätiin. Nythän oli keskikesän juhla. Asennetta vain etsimään. Muutamien tuttujen kanssa joku kappale tanssittiin ja nyt on enää mielessäni mieluisana hidas valssi Kaakonkulman taiturin kanssa. Tanssinkos minä jotain muuta, kaipa, mutta nyt muistan vain hyvät pullakahvit ja lähtiessä ostetut makkarat.

Nauraa kikatellen kotimatka ja hyvässä uskossa seuraavaan kohteeseen juhannuspäivän illaksi. Kyllä matkailu avartaa.