Lomalla Lapissa 11-19.9.2009

Olen useimmiten ollut Lapissa syksyllä viikon 37. Mikä lienee ollut syynä siirtää lomalle lähtöni viikolla. Päätös tuli tehtyä jo viime keväthangilla Lapissa ja samalla majapaikan varaus. Olisinpa todella harmitellut, jos olisin ollutkin entiseen aikaan. No, en ehkä sään puolesta, mutta orkesterin tähden. Lomalla sain olla neljänä iltana Varjokuvan tansseissa ja se oli enemmän kuin koskaan olisin voinut toivoa.

11.9.2009 puolivälin etapissa

Lähdin matkalle jo perjantaina ja yövyin Oulussa. Säätä riitti matkalle, oli aurinkoa ja sadetta ja ruskistuneita koivujen lehtiä. Ei näyttänyt hyvin lupaavalle, vaikka muistin entisestään, että vasta lähempänä Kolarin kuntaa ja varsinkin ihan loppupätkällä Äkäslompoloon tienvarsilla saattoi havaita ruskan värejä.

Ravintola Nightclub Tähden tanssi-illassa oli Varjokuva. Olin kyllä ajatellut viime maaliskuun käyntini jälkeen, etten sinne enää mene. Illat eivät ole veljiä keskenään, vaikka kummallakin kerralla oli taitavia herroja soittamassa. En kestänyt silloinTaikakuun menevää, jytisevää ja korvia särkevää musiikkia. Varjokuvan musiikki puolestaan on niin hyvin soitettua, etteivät volyymit riko kuuloa. Muutoinkin heitä kuunnellessani kehrään tyytyväisyyttä. He osaavat soittaa suoraan kuulijan sydämeen. Luulen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen erotan heidän soittamisensa toisista vaikken näkisikään heitä.

Illan aluksi oli levymusiikkia, mikä oli hyvin tanssittavaa. Eräällä tauolla levyjensoittaja innostui soittamaan polkat ja mitkä ne olivatkaan. En tanssinut kumpaakaan enkä olisi edes halunnut tanssia sitä ensimmäistä. Mieletön oli nopeus. Toinen puolestaan oli aika hidas, jota olisin mielelläni tanssinut. Aika paljon istuin ja kuuntelin.

Paikassa vaikutti olevan sekahaku ja kovin olivat naiset aktiivisia - hyvä niin. Yksi ihan tuttu herra oli paikalla, matkalla samaan suuntaan herraseurueen kanssa kuin minäkin. Muutaman kappaleen tanssimme. Toinen herra oli tanssittanut minua jossain muuallakin, missähän. Hyvin vei tangoa ja muutakin. Joku vieras herra haki ja itse hain kahta herraa.

Minulle riitti oikein hyvin Varjokuvan musiikin kuuntelu ja heidän katseleminen näköalapaikalla pehmeällä penkillä. Paikalla oli keskenään tanssivia pariskuntia ja väkeä seisoksi tanssimatta ylätasanteella. Varjokuvan soittaminen ja Kyöstin laulut saavat minussa aikaan sisäisen tyyneyden. Majapaikka oli lähellä, joten hyvin jouduin nukkumaan.

12.9.2009 kohti pohjoista

Matkani jatkui aamulla ajoissa. On se kummallista, mikä vapauden tunne valtaa minut, kun pääsen lähtemään pohjoiseen. Tutut tietkin ovat silmille lepoa. Mitä kauemmaksi ajan, sitä parempi on oloni. Puiden lehtien värit eivät ole nyt parhaimmillaan. Vasta myöhemmin tunturissa ja esimerkiksi vanhan Kittilän tien varrella on kunnon keltaisuutta ja punaakin. Maaruska on paikoin värikästä. Kuvaaminen oli mieliharrastukseni näinä päivinä. Majoittumisen jälkeen ennätin kiertää helpohkon reitin Ylläksen kupeella ennen ruokailua, saunaa ja pieniä torkkuja.

Lauantai-illan tunnelmat Äkäshotellilla 12.9.2009

Äkäshotellilla orkesteri Antti Vanninen&Jamset esiintyi ja taukomusiikin jälkeen jatkoi Karavaani-orkesteri, jossa soittaa koskettimia ja haitaria sekä laulaa Sami Hopponen, Kultaisen harmonikan voittaja 2007. Solistinaan heillä on Susanna Heikki, kaunis vaalea nainen, jolla on hyvä ääni.

Tungosta riitti ja oli itse asiassa aika paljon, liian paljon tanssimista varten. Joku kertoi, että viikonlopun viettäjiä oli paikalla tavallisten ruskaviikkoturistien lisäksi. Ehkä minun pitäisi löytää asennetta näihin ruuhkatilaisuuksiin, mutta minua ne ahdistavat sitä enemmän mitä enemmän ihmisiä saapuu paikalle. Se minusta on ihmeellistä, miten ihmiset ovat iloisia ja rentoutuneita, juomat käsissään, ahtaasti seisoessaan, toisissaan kiinni, ventovieraat ihmiset. He osaavat nauttia illan annista. Ehkä heille illan kulku onkin sopiva.

Mittani täyttyi ennen puolta yötä. Ennätin kuulla, siis jaksoin olla paikalla solistin muutaman kappaleen ajan. Tanssijoiksi ei herroja voinut sanoa, mutta hyvin selviytyivät liikkumisesta ahtaassa tilassa. Kolmet tangot ennätin tanssia ennen lähtöäni ja foksia, humppaa, chachaat ja rumbat. Kai se on asennekysymys, mutta en voinut tuntea tanssiniloa, jos kylkimyyryä on kaikki tanssit. Mietin nukkumaan mennessäni, että tällaistako on nyt tanssit tunturissa. Oikeastaan viime vuosina suunta on ollut, ettei tanssinharrastajia juuri näy eli aikaisempien vuosien mukavia tanssiherroja ei ole näkynyt. Ehkä ovat lopettaneet tunturiliikunnan.

Tunturissa sunnuntaina 13.9.2009

Kauan olen suunnitellut Aakenuksen matkaa kokonaan päästä päähän kävellen ja ehkä edestakaisin. Niin se jäi nytkin. Minkä sitten myöhemmin Haavepalolla käydessäni poikkesin hieman Aakenuksen eteläpään rinteeseen ja laelle. Nyt sunnuntaina olisi ollut tilaisuus kokeneen kulkijan mukana tutustua koko päivän ajan  niin silmiä hivelen uljaaseen ja massiiviseen tunturiin. Tähän sunnuntaihin taisi loppua Prinssessan osanikin. Jostain syystä en vain halunnut lähteä tälle matkalle. Tunturikulkija löysikin onneksi uuden Prinsessan matkakumppaniksi ja heiltä menikin aikaa iltamyöhään retkellään. Minä puolestani tein tavanomaisia omia matkojani tunturiin.

Aamu oli hieman tihkuisen sumuinen, mutta kirkastui päivällä. Oman huonon kuntoni totesin jo alkukilometrien matkalla. Ehkä jyrkkä ja pitkä alku sai sydämeni hakkaamaan niin, että järki kehotti pysähtelemään vähän väliä. Ylläksen Äkäslompolon puoleisen jyrkän rinteen kautta osin ylös menevää hyvin jyrkkää autotietä kipusin tunturin toiselle puolelle Ylläsjärvelle ja sieltä Kahvikeitaan laavulle, joka on hyvin suosittu kävelykohde Ylläsjärven puolella majoittuville. Heille on lyhyt matka ja pian on keskellä tunturin kauneutta.

Tuomikuru on myös eräs erityinen nähtävyys. Ja on niitä monia muitakin tällä tunturiseudulla. Ei uskoisi, että tunturissa on niin lehtomaista, purot solisevat ja kasvit ovat kaikki suuria. Vesiheinäkin oli korkeaa ja valkeat kukat olivat vielä elossa joissakin.

Kellotapulin kuru on mielenkiintoinen. Täynnä isoja kiviä koko rinne. Miten ne siihen ovat siirtyneetkään. Portaat kulkevat lähes koko matkan ylös tunturiin ja näkymät ovat katsomisen arvoisia. Pieniä tunturikoivuja jo keltaisin lehdin on portaiden oikealla sivulla. Muutama levähdyspaikkakin on matkalla, joten eväät näyttivät maistuvan ja silmillekin oli ruokaa. Lähes seitsemän tuntia sain aikaa kulumaan tälle sunnuntaille luonnonhelmassa.

Tullessa kävin kaupalla, sillä isolla ja vuosi sitten laajennetulla Jounin kaupalla. Oliko kauppias uskonut  tiedotusvälineitä vai tiesi. Koko viikon oli töissä radiosta kuulunut, miten Lapin matkailu on lamassa. Asiakkaat vähentyneet 30-50%. Niinpä kaupastakin oli loppunut ruisleipä kun neljän aikaan sinne menin. Sen lisäksi kylän ainoa pankkiautomaatti oli kai luovuttanut viimeiset euronsa eikä myöhemmin illallakaan vielä suostunut seteleitä antamaan.

Ensimmäinen koko päivän käveleminen sai aikaan ihanan veri-vesirakkulan isoon varpaaseen. Ei siihen edes koskenut, ei sekään kun puhkoin ja puhdistin sen. Se uusi vielä seuraavanakin päivänä, mutta sitten varvas päätti kestää kävelyt.

Varjokuva Äkäshotellin sunnuntai-illassa

Edellisen illan Äkäshotellin ruuhka oli mielessäni, kun sunnuntai-iltana Varjokuvaa menin kuulemaan. Pipolassa oli lauantai-iltana ollut Mikko Mäkeläinen ja siellä oli ollut tilaa tanssia. Mäkeläinen jatkoi siellä vielä sunnuntainakin ja ehkä hänen piikkiinsä meni hieman väljempi ilta Äkäshotellilla. Väkeä kyllä oli, mutta ei ihan samaa määrää kuin aiemmin. Väki oli pääasiassa muuta kuin tanssiväkeä.

Sama edellisen illan bändi aloitti illan ja myös päätti. Varjokuvalla oli kolme osuutta välissä. Varjokuvan Hande, äänentoiston ja valojen hoitaja, oli valinnut hyvin taukomusiikin, johon kuului tangoja mm. Jouni Kerosen Taivas salamoi ja Sauli Lehtosen tangot. Taukojen kappaleet oli hyvä tanssia yläkerrassa, kun siellä hyvin sopi. Tutun herran kanssa siellä tanssimme chachaat ja alhaalla fuskua alkuillasta.

Eräs herra tunnisti minut, mistä lieneekin. Oli jo aiemmin etelän matkallani ollut samalla lavalla. Mukavat tanssit hänen kanssaan oli niin ylhäällä kuin alhaalla. Koko ilta tuntui erilaiselta kuin edellinen ilta. Musiikki sen teki ja muutama tanssitaitoinen herra.

Varjokuva esitti parastaan. Soittajat yhtä tyylikkäinä ja taitavina kuin ennenkin. Kyöstin laulaman hitaan valssin Yö katseessasi fanitin ja katselin soittokuntaa. Mutta tämä väki oli kyllä itsekeskeistä. Kamala pulina tanssilattialla ja orkesterille ei juuri taputeltu. Olisivatko huomanneet vaikka koko illan levyt olisivat pyörineet heille.

Huomasin samaa koko matkani aikana eri paikoissa. Väki käyttäytyi eri lailla kuin etelän tanssipaikoissa, joissa ollaan sentään kohteliaita ja arvostetaan hyvin esitettyjä kappaleita taputtamalla kappaleiden välissä ja lopussa. Minä en ole koskaan pitänyt rahvaanomaisesta tyylistä, en missään asioissa. Täällä tuntui selkeästi koko kansan kirjon omaleimaisuus. Lomalla ihminen voi olla, mutta unohtamatta käytöstapoja.

Minulle ilta oli hyvä ja levollisin mielin nukkumaan siirryin. Handelle erityiskiitos illan kulusta.

Nähtävyyksiä katselemassa maanantaina 14.9.2009

Sunnuntain taivallukseni jälkeen maanantaina harkitsin vähemmän rasitusta, vaikka kyllä sain sitäkin aikaan. Oli upea aurinkoinen päivä. Poutapilviä ilmaantui iltapäivällä. Ajelin Äkässaivolle, joka on yksi nähtävyyksistä. Paikka jäätikköjokien kuluttama kanjoni ja saamelaisille pyhä. Ei näkynyt ketään muita, joten metsän hiljaisuus oli seuranani. Viime syksynä siellä oli poroja kahdessakin kohdassa.

Jatkoin matkaa autolla Äkäsmyllylle, jonne talvisin on Myllyhiihto Lompolon keskustasta. Paikan isäntä on puhelias herra. Taisi pyytää minua kausiapulaiseksi vuosi sitten. Kysyin, että onko paikka vielä auki. Itseasiassa joku henkilö oli luvannut tulla samana aamuna eikä tullut. Paikassa oli iso joukko turisteja. Osa linja-autolla tulleita. Ei tainnut isäntä kovin ehtiä palvelemaan kaikkia. Hänellä on myytävää, poron taljoja ym. lahjatavaroita ja kahvia pullineen. Koski on komia katseltava. Muutaman kilometrin päässä tästä on seitakivi, jonne en nyt vaeltanut. Sekin on tunturiseudun uskonnollisia paikkoja. Kävimme siellä myöhemmin viikolla Äkäskeron kautta.

Sen sijaan ajelin takaisin Lompoloon ja Kolariin päin, josta erkanee noin 10 km hiekkatie metsien läpi Pakasaivolle. Siinä vasta nähtävyys on. Miten syvä järvi olikaan, lähes sata metriä ja kapea. Järven pohjalla ei ole happea, niin minulle kerrottiin. Vesi tulee maanalaisista lähteistä, saivoista. Muutaman kilometrin lenkki tulee kun kiertää järven ympäri. Tosin ei siellä tällä kertaa muita ollut kiertämässä. Melko vaikeaa maastoa. Polku kulkee alhaalla rotkossa veden äärellä. Kivikkoa ja oksia ja juurakoita ja tarkkana sain olla, ettei horjahtele veteen. Kapean järven takana oli myös jyrkkä kallio rinne, mutta polku oli ylhäällä puisessa kangasmaastossa. Kalliorinne on paikoin useita kymmeniä metrejä jyrkkä. Mahtavat kuvat sain otettua eri puolelta. Tällä nähtävyydellä on oma historiansa. Nytkin oli väkeä mahdottomasti. Tullut linja-autoilla ja henkilautoilla. Järven etupuolelle on rakennettu portaita ja kaiteita eri tasolle. Niiltä voi katsella alas veteen ja vastarannan kallioille ja puihin, jotka kasvoivat rinteen kivikoloista. Pakasaivosta on tullut TV:stä joku vuosi sitten dokumenttiohjelma, mikä jäi minulta näkemättä.

Levihotellin ilta 14.9.2009

Maanantai-illan musiikkitarjontana oli Pipolassa, Ylläksen Kaivohuoneella Tapani Kansa, Äkäshotellilla Eini ja Boogie sekä Levihotellilla Varjokuva, jonne ajelin. Kyllä Levihotellin tanssitilat voittavat Äkäslompolon paikat. Toisaalta Äkäslompolon ja Ylläksen ympäristön vaellusreitit ovat paljon vaihtelevammat kuin Levillä. Puolensa milläkin.

Varjokuva näytti viihtyvän hyvin tällä lavalla. Hyvin soitti toinenkin bändi, jonka nimi unohtui. Täällä tanssiväki oli ehkä hieman nuorempaa kuin Äkäslompolossa. Ilta sujui tanssien ja välillä kuunnellen ja katsellen soittajia. Hitaassa valssissa yllätti vieras herra säilyttämällä koko ajan ykkösen oikeassa kohdassa. Askel tosin oli lyhyehkö, mutta ehkä ei osannut edetä erityisen hyvin, kun tanssijoita oli joka puolella. Ihan kohtuullisia viejiä oli herroissa, joten jalat eivät puutuneet koko iltaa seisomisesta.

Paikan karaokebaariinkin ennätin tutustua, tosin herra, jonka piti esiintyä siellä, ei tanssiltaan ehtinyt laulamaan. Toinen herra ehti seurustelemaan hetken kanssani samaisessa paikassa. Olisin voinut kyllä kuunnella häntä pitempäänkin, mutta työ kutsui.

Ennätin illan lopulla sanoa Handelle, että soittaisipa orkesteri Apachen kiitokseksi. En ollut aikoihin kuullut sitä. Ja yllätys vai telepatiaa - se kuului. Illan aikana huomasin Varjokuvan soittajien yltävän riemastuttaviin esityksiin, joista osaa en ole nähnyt aiemmin. Onnistuin jopa saamaan kuviakin heistä. Selkeästi heillä oli oikein hyvä fiilis päällä. Kaikki onnistui hyvin, mitä soittivat. Ravintolaväki taputtikin kahdesti heidät takaisin. Se oli varmasti heidän paras Lapin iltansa. Niin oli kyllä minunkin - tangon tanssin herran kanssa, joka on usein kaukana ja kuitenkin niin lähellä, ystävänä, sydämessäni.

Äkäskerolle tiistaina 15.9.2009

Yöunet jäivät kuuteen tuntiin, kun odottelin tiistaiaaamuna erästä varttunutta pariskuntaa Äkäskeron matkalle. Siellä en ole aiemmin käynytkään. Reitin voi kulkea edestakaisinkin, mutta me teimme niin, että veimme autot reitin molempiin päihin. Aamulla oli muutama aste lämmintä, mutta siitä kehittyi lämmin päivä.

Riemuliiterillä oli viikolla jonain päivänä naurujoogan opetusta, mutta nyt meillä oli koko matka yhtä nauruterapiaa. Pariskunnan rouva nauroi lähes koko ajan. Kaikelle ja kaikesta. Ja se tarttui. En muista milloin minä tosikko olisin nauranut yhtä paljon. Ensinnäkin heillä oli yli 40 v avioliitto takanaan ja se leikkisän huvittavan kiusoitteleva keskeinen puhetyyli sai minutkin nauramaan. Siinä se oli varmaan pitkän yhdessäolon salaisuus. Kumpikin oli ollut lähes 40 v asiakaspalvelutehtävissä. Niin voi varmaan sanoa, kun isossa kaupungissa kumpikin on ajanut taksia. Kansan kirjoon on ehtinyt tutustua.

Oli taas kerran silmälle ruokaa, kun kipuamisen jälkeen Äkäskeron lakea kuljimme ja ympärillä oli autius - kaukana kaikki tunturit ja metsiköt alempana. Taivas niin sininen ja tuuli otti meidät haltuunsa viileän kuulaana. Maaruskaa oli laikkuina ja se koko ympäristön kauniiksi. Pienessä painanteessa suojassa tuulelta söimme eväämme ja siihen olisi voinut jäädä pitkäänkin. Keron toisesta päästä laskeutuminen olikin vaikeampaa kuin alussa ollut ylämäki. Siitäkin selvisimme hyvin.

Äkäsmyllyä kohti vei polkumme ja saimme porotkin pakenemaan. Olimme kai tulleet heidän reviirilleen liian reippain askelin ja jutustellen. Me naisihmiset olimme kyllä jo hieman uupuneita ja reitin varrelle muutaman kilometrin päähän jäävän nähtävyyden, seitakiven, ajattelimme ensin jättää katsomatta, mutta niin vain taapersimme herran perässä. Onneksi menimme sinne. Nähtävyytenä paikka on yksi parhaita. Siinä korkealla rantakalliolla söimme eväitä ja paistoimme makkaraa, istuimme kivillä ja nautimme kauniista maisemista. Voimamme palasivat kummasti ja Äkäsmyllyltä sitten toisella autolla ajoimme Peurakaltiolle hakemaan toisen auton. Kuusi ja puolituntia oli kaikkiaan matka, josta suurin osa jalkojen päällä oloa. Mutta kannatti kyllä, sillä liikkumaanhan oli tultu Lappiin.

Varjokuvan neljäs ilta 15.9.2009

Tarkoitukseni oli hieman levätä ja kai ne puolen tunnin unet oli sitten tehokasta unta, koska virkistyneenä sitten tein lähtöä tämän lomani neljänteen Varjokuvan iltaan Pipolaan. Äkäshotellilla oli Anne Mattila ja Mistral, joten odotettavissa oli ahdasta siellä ja kohtuullisesti tilaa Pipolassa.

Ja niin se menikin. Sopivasti oli tilaa tanssia. En minä tunnu kyllästyvän, vaikka peräjälkeen heitä kuuntelen. Eivätkä hekään osoittaneet Lapin matkaväsymystä, vaikka ristiin rastiin keikkaa tekivätkin. Kauniita kappaleita esittivät. Hidas valssi Yö katseessasi on voittamaton ja niin on Kyöstin äänikin. Varmaan soitettiin myös Kokemäenjoen blues, pitkästä aikaa kuulin sen. Siinä on jotain kaihoa. Niin kuin Elviksen kappaleessa Can´t help falling in love. Riemastuttava ja sanoman sisältävä on humppa Tanssit talolla, jonka kesällä kuulin ensi esityksenä Syvälahden lavalla. Varjokuvan sivuilla on monta äänitystä heidän kappaleistaan mm. tämä Tanssit talolla. Monen monta kappaletta heidän kahdelta levyltään kuulimme illan aikana ja paljon muuta.

Kaakonkulmalta, rajan pinnasta, oli charmikas herra, jonka kanssa tangoja ja muutakin tanssimme. Paikallinen tanssintaitaja pyöräytteli kahtakin tyttöä yhtä aikaa. Osataan sitä etelän lavojen ulkopuolellakin. Myöhemmin illalla hän sitten haki minua tanssimaan. Tanssinetti oli tuttu hänelle ja minne menossa-palsta, jonne minäkin olin lykännyt suunnitellut Lapin tanssi-iltapaikkani.

Hyvin hän tanssitti buggia ja muutakin. Sopivankokoinen hän oli tanssipariksi. Sitten selvisi, että kuka olikaan erään lehtimiehen yhteydenoton takana vuosi sitten. Olin sitä hieman ihmetellytkin. Että minusta kuvan kera juttu, kun niin kovasti kehun Äkäslompolon/Ylläksen seutua päiväkirjassani. No, ei siitä tullut onnekseni mitään. Kuvissa olen ollut sitten joskus hiihtelyn, sekä suksien että tanssikenkien, mutta minua vierastutti ajatus jutusta tunturiseudun lehdestä. Hyviä kirjoituksia ja kuvia sekä ajankohtaista asiaa Kuukkelissa on aina ollut. Sopivia kohteita löytyy kirjoituksiin kaikkineen, niin turistit kuin tapahtumat kuin luontokin. Loppuun asti olin paikalla.

Haavepalolle keskiviikkona 16.9.2009 

Talvella minua vetää Iso-Totovaara ja siellä Haavepalo. Suksien on mukava kiertää sinne auringossa lumikiteiden kiillellessä huikaisevan kirkkaana, yli suoalueiden poikki kulkevaa latua. Ei mitään tungosta ladulla, sillä matkaa tulee melkoisesti ja se on liian pitkä reitti useille. Nyt syksyllä turvauduin autoon. Ajoin Ylläksen yli parin vuoden ajan käytössä olleen kauniin, valoilla koristellun maisematien kautta Totovaaran pirtille, Aakenus-tunturin eteläpään itäpuolelle. Sieltä sitten muutamia kilometrejä loivaa ylämäkeä lähes kokonaan Haavepalolle.

Päivä oli puolipilvinen ja näkymät eivät olleet nyt sellaiset kuin kirkkaina päivinä. Mutta silti tunturit näkyivät kaukana. Se avaruus, mikä tässä paikassa kohtaa maan, saa sanattomaksi. Talvella tästä alkaa kilometrejä pitkä alamäki Villen kämpälle. Siinä koen vauhdin iloa, vaikkei koko matka ole kovavauhtista. Mutta helppoa tasatahtia työnneltävää on perille asti. Nyt katselin taivasta ja arvelin, ettei sada, joten Aakenuksen eteläpään kautta voisin palata autolle.

Matkalle sattui kaikenlaista maastoa. Välillä sain etsiä jalan alle kuivaa paikkaa, etteivät kengät kokonaan kastu, vaikka ovatkin hyvät kalvokengät. Ylempänä taas oli tunturikiveä rinteessä niin paljon, että oli oltava tarkkana, ettei suunta katoa. Aakenuksen laki on laajalla alalla eikä se ole tasaista. Kivien välissä oli komeaa maaruskaa jo rinteessä. Lumikelkkareitin korkeat viitat olivat hyvät opasteet.

Tunturilakien painanteissa kasvoi tupsuina toisinaan vaaleaa korkeaa heinää. Minulle kerrottiin, että tätä heinää oli ennen käyty niittämässä kesällä karjalle, vaikkei siinä paljon ravintoa ole. Mustikan ym. varvut olivat värikkäinä laikkuina. Joku pieni tunturikoivu kasvoi, mutta puustoa ei enää ollut. Ihan ylhäällä tunturissa oli paljasta. Maaruska oli kyllä minusta kaunista ja erottui kivirykelmien välissä värikkäänä. Kyllä kameralle oli käyttöä.

Totovaaran pirtille laskeutuminen oli sitten alamaata, jossa oli helppo kulkea. Jalkoihinsa näillä reiteillä on katsottava, sillä helposti käy niin kuin minulle nyt Haavepalon loppurinnettä kulkiessani kapealla, mutkaisella ja kivisellä polulla.

Neljän hengen ryhmä tuli vatsaan ja annoin tietä heille. Helpompi on yhden hengen väistää kuin useamman. En huomannut, että vasen kenkäni oli jäänyt polun varressa kohonneen juurakon alle. Kertaheitolla olin mahallani polulla. Reppu selässä. Kännykkä toisessa taskussa ja toisessa kamera. Ensiksi ajattelin, että ne menivät rikki. Kun sitten könysin ylös, seurueen pysähtyessä kysymään sattuiko pahasti, tunsin, että oikeaa peukaloa hieman särki. Siihen kohosikin komea patti tyvinivelen kohdalle. Ea-taidot omaten pidin kättäni pystyssä ja puristin nivelen kohdasta. Perillä Haavepalolla olevalla penkillä sitten tutustuin tarkemmin peukaloon. Hieman oli pintakin rikki, mutta patti oli painunut kasaan. Nivel kyllä alkoi tummua ja komea mustelma siihen tuli ja oli usean päivän ajan. Seuraavana päivän huomasin, että ranteessa oli komea mustelma ja vielä seuraavana päivänä samanlainen löytyi kyynärpäästä. Onni kaikkiaan oli matkassa ja se, että kaaduin niin yllättäen, etten käsiäni ennättänyt panna eteen. Siis pehmeä mahalasku.

Tältä matkalta jouduin Lompoloon hyvissä ajoin. Niinpä päätin käydä kerrankin Varjokuvan suosikkiruokapaikassa Eväskorissa tilaamassa pizzan mukaani. Siinä odotellessani kuului toiselta puolen laulua ja hyvää musiikkia. Siitä olikin suorayhteys uuteen karaokepaikkaan. Paikan emäntä oli laulamassa tangoa ja mikä ääni. Paikassa olikin kotikylän väkeä ja eräs herra pyysi tanssimaan. Estelin, kun minulla oli jalassa ihan sopimattomat kengät, tosin olenhan joskus monotansseissa Laanilassa tanssinut monoillakin. Kaikkine tunturikamppeineni sitten pari kappaletta pyörähdettiin. Yllättävän hyvin jalkani toimivat ja herran vientikin. Sitten kiirehdin hakemaan pizzani eikä Kyösti turhaan ollut kehunut Eväskorin tarjouksia. Varmaan paras pizza, mitä olen suuhuni pannut. Vaikka sitä lajia aika harvoin syön.

Myllytansseissa Riemuliiterillä ja hetkinen Tommysin seurassa keskiviikkona 16.9.2009

Keskiviikkoillan tanssipaikkavalintani meni ihan pieleen tai alku oli hyvä ja olisi pitänyt ymmärtää, etteivät vaihdot ole aina hyvästä. Halusin nähdä Lapin parhaan haitaristin, Jari Kujalan. Hän oli soittamassa Riemuliiterin puurotansseissa levyjä. Hän osaa valita levytkin, jos on muutoinkin taitava muusikko ja hänen äänensä miellyttää minua ja komea on kuin mikä.

Olin paikalla reilun tunnin ajan. Söin sen perinteisen puuron, mitä keskiviikkoisin niin syksyllä kuin talvellakin keskiviikko-iltaisin tarjotaan. Tanssin oikein mukavan jenkan erään etelän herran kanssa. Hyvä oli foksin viejäkin ja parasta oli hidas valssi, Lapin orkesterin Channel Fourin Sieluni soitto. Se mykistää jo pelkästään kuuntelemalla. Olen saanut tilaisuuden muutaman kerran katsellakin orkesteriesitystä, mikä on yksi hienoimpia, mitä tanssilavalta voi esittää. Tornadosorkesterin Kai Läätikin laulaa ko. kappaleen ja todella hyvällä äänellä. Tanssiminen onkin jo kaiken huippu. Onneksi pääsin tanssimaan.

Jokin vain Riemuliiterin aiempien vuosien tunnelmasta on jäänyt pois. Ehkä myös hyvä tanssiväki, mitä oli ennen runsaasti. On kai jokin siirtymävaihe menossa Lapin matkaajissa. Niinpä sitten olin puoli kymmeneltä Äkäshotellilla. Niin mielelläni olisin onnitellut Iskelmä-Finlandian saajaa Charles Plogmania, mutta kaikki ei mene niin kuin suunnittelen.

Sandels-orkesteri oli soittamassa ja jäi tauolle vartin päästä. Sitten oli levymusiikkia. Todella outoa, että on kaksi orkesteria ja levymusiikki tauolla. Kaipa se on taas muutamista euroista kiinni, mitä kakkosorkesterille maksetaan. Eli Sandelskin, niin kuin muutkin kakkosorkesterit esiintyivät vain yhden osuuden alussa ja toisen lopussa. Ei siinä ajatella, että kolme tuntia nämä soittajat odottelevat, että pääsevät soittamaan viimeisen osuutensa. Myyjän markkinat ne ovat. Ikävä kyllä.

Tommysorkesteri aloitti kello kymmenen ja hyvä kun ennätin hymyn ja katsekontaktin vaihtaa Tomin ja poikien kanssa. Väkeä oli tungokseen asti. Kaksi tanssitaitoisen näköistä herraa oli paikalla ja kummankin kanssa tanssin ennen poistumistani puolen tunnin päästä. Niin jäi Charles näkemättä ja Tommysin hyvät soitot kuulematta. No, näen heitä vielä jossain oikeassa paikassa.

Minulle on tullut sitten kai pysyvä ahtaan paikan kammo. Nytkin väkeä seisoi joka puolella jo heti alusta lähtien. Tanssilattialla ei voinut edetä kuin jalkaterän mitalla. Joka puolelta tönimistä. Lattian ulkopuolellakin ihmiset olivat toisissaan kiinni. Harmitti, mutta helpotti, kun pääsin ulos. Nukkumaan jouduin ajoissa ja sehän on kaikki itselle.

Särkitunturille torstaina 17.9.2009

Äkäskeron matkaseurani oli luvannut viedä minut heille hyvin mieluisaan paikkaan Särkitunturille. Arvelivat, että se tekisi minuun saman vaikutuksen kuin se on heihin tehnyt. Eivät he erehtyneet. Matkaa sinne oli päälle 40 km Äkäslompolosta Muonioon päin. Tien varressa oli paikoitusalue. Autoja oli niin paljon paikalla, että pitkin tienvartta ja metsäänkin päin oli jätetty autoja. Sinne pienten puiden sekaan jäi meidänkin automme.

Matkaa oli ylös tunturiin ehkä lähelle viisi kilometriä. Helppoa ylämäkeä. Aluksi oli puustoa, mutta mitä ylemmäksi hiljalleen nousimme tuli avaruutta ja monessa kohdin aloin ymmärtää, mikä vetää ihmisiä tänne. Tunturin korkeus 473 m. Ylläksen seudun tuntureista Kukas on metrin korkeampi. Monet muut paljon korkeampia. Matkalla aika ylhäällä oli pieni järvi ja hieman ylempänä toinen ja korkein kohta oli vielä tämänkin yläpuolella.

Nyt sää oli ihmeellinen. Aurinko paistoi, pilvet kulkivat kovaa vauhtia. Tuuli oli pohjoisesta. Kaukana näkyi tuntureita joka puolella. Sade tuntui kiertävän Särkitunturia. Roikkuvia sadepilviä kulki kaukana olevien tuntureiden yllä ja edessä vauhdilla. Olimme suunnilleen samalla tasolla kaukana olevien pilvien kanssa. Auringonpaiste välillä toi esille liikkuvia leveitä sateenkaaria, joista yritin ottaa kuvia. Särkitunturin päältä avautuva näköala Pallaksen suuntaan on valittu Suomen kansallismaisemaksi.

Mukava sattuma oli, kun väkeä oli kulkemassa paljon ylös rykelminä ja pareittainkin. Ensimmäinen järvi oli hieman syrjässä polulta. Eräs herra kipaisi rannalla ja heitti vaatteensa pois ja meni veteen. Kaulaansa myöten hän siinä pikaisesti kävi, uiko vai, sitä en ylhäältä erottanut. Kuumuuden takia hän ei sitä tehnyt, mutta varmaan ihan itsensä takia muistoihinsa. Ylhäällä todella tuuli kovasti ja kylmästi. Edellisenä päivänä oli ollut tyyntä ja lämmintä, niin kerrottiin.

Isossa kodassa paistoimme makkarat, joimme teetä ja söimme voileipiä. Porukkaa oli eri puolelta Suomea ja voi sitä turkulais-tamperelaisvitsailua. Hiljaa alkanut vitsien kertominen yltyi aika ronskeihin juttuihin.

Sää ei ollut muuttunut ruokailumme aikana, mutta ei satanutkaan. Aurinkokin näyttäytyi pilvien lomassa. Tämä paikka on jatkossa kohteenani ja ehkä käyn siellä talvellakin. Opasteet ovat ja ladut kunnossa. Mahtaa talvinäkymätkin olla upeat.

Pipolassa Amadeuksen ja Fantasian illassa torstaina 17.9.2009

Äkäshotellin tanssit ovat alkaneet ahdistaa, joten Kari Vepsä ja Onnenmaa saivat selvitä ilman minun läsnäoloani. Ylläksen Kaivohuoneella eli Pipolassa oli Fantasia ja Amadeus Lundberg, uusi tangokuninkaallinen, josta olin kuullut hyvää ja huonoa. Itselläni ei ole mielipidettä hänestä muutoin kuin Seinäjoelta. Hänet olisi ennättänyt valita, sitten kun olisi kasvanut isoksi. Kuninkaallisen kruunu olisi mielestäni kuulunut Kaija Lustilalle. Ei sillä, Kaijalle on häviö kääntynyt voitoksi. Niin moni oli hänen kannallaan.

Siis tätä nuorukaista tulin katsomaan ja ehkä paremminkin kuulemaan Fantasiaa. Jo eteisessä kohtasin soittajat hetken ajan. Iloinen ja hyvin soittava joukko he ovat ja kokemusta heillä on tanssiorkesterina. Kun tanssit alkoivat puoli kymmenen, niin siinäpä ennen alkua baaritiskin nurkilla basistin kanssa vaihdoimme välillä erilaisiakin mielipiteitä, niin musiikista, kuninkaallisista ja valinnoista. Hänellä on muusikon näkemys ja kokemus ja minulla pelkästään maallikkona ja tanssijana tuntemukset ja käsitykset. Kyllä minua avartavat tuollaiset keskustelut.

Orkesteri soitteli taukojen kanssa yhteentoista, jolloin tangokuninkaallinen aloitti. Lähinäkymänä baaritiskin läheltä häntä katselin ja kuuntelin. Basisti kertoikin, että laulaja on saavuttanut suuren suosion esiintymispaikoilla.

Nytkin oli väkeä, liikaakin niin pieneen paikkaan kuin Pipola on. Lavan edessä seisoi joukko, joka vei melkein kolmasosan tanssitilasta. Kuningas aloitti tangon sävellys- ja sanoituskilpailun kappaleella, joka ei ole helppo laulaa - minun mielestäni. Ensinnäkään se ei ole minusta edes tango. Poika selvisi hyvin siitä ja sai valtaiset taputukset ja huudot.

Hämmästyin hänen ääntänsä. Siinä oli eroa mitä kuulin Seinäjoella ennen varsinaista kilpailua. Nyt hän kertoikin, että on ollut sairaana, mutta nyt ääni on kunnossa. Minusta ääni oli toisaalta hyvä, toisaalta se särkyi ja oli karhea. En tullut ollenkaan vakuuttuneeksi, että tässäpä on tähti. Mutta osasi hän ottaa kaiken irti esiintymisellään ja sehän on levy-yhtiöiden/järjestäjien toive. Saada tuottoa mahdollisimman paljon. Toivottavasti antavat pojallekin, jota tavallaan käytetään hyväksi. Poika hän on. Näytti itse asiassa nuoremmalta kuin on. Jos en tietäisi ikää, arvelisin saavan vielä lapsilisää. Tangoprinssi olisi sopivampi nimike hänelle.

Hän esitti monia kauniita vanhoja kappaleita, joiden tanssittavuus oli hyvä. Mutta Hopeinen kuu, niin hyvin kun hän sen lauloikin, ei ole lähelläkään sitä, miten viime vuoden kakkonen Antti Ahopelto sen esittää. Ennen solistin osuutta orkesterilla oli todella kaunis, hidas kappale, jonka kosketinsoittaja lauloi. Rumpali vain hiljaa soinnutteli ja antoi tilaa tälle upealle laululle vain joitakin kohtia rummuilla korostaen. Mikähän oli kappaleen nimi?

Taas kerran minä sotkin orkesterissa olevan herra Luodon herra Lunkkaan. Ovat kyllä olleetkin samassa orkesterissa. Pitänee tarkastella herra Lunkkaa pian, kun aloittaa minulle rakkaassa orkesterissa soittamisen. Ovatko niin samannäköisiä, etten mukamas erota heitä. Pitäisihän minun tietää, missä Lunkka nytkin soittaa. Huipun tietokoneessani alkaa olla katkoja ja päivitys olisi tarpeen.

Vaikka väkeä seisoi lavan edessä, niin tauoilla oli tilaa tanssia ja kohtuullisesti orkesterinkin aikana. Niin foksia, fuskua ja jiveä kuin tangoja ja hidasta valssia olivat tanssimani lajit. Hitaina valsseina olivat Edelweiss ja Viimeinen valssi ja ne sitten menimme välitahdissa ja ihan omassa tahdissakin, mutta askeleet olivat hitaan valssin, joten hyvin meni. Eräs hoikka tanssija oli miellyttävä, mutta taisi joutua kotiin viedyksi ajoissa. Tumman, persoonallisen herran kanssa sitten illan lopulla tanssimme usean kappaleen ajan.

Illasta jäi hyvä mieli orkesterin ja muutaman hyvän tanssijan johdosta paitsi, että illan loppupuolella seuraavan illan solisti Suvi Teräsniska ja orkesterinsa Suvi eivät käyttäytyneet asiallisesti. Ensinnäkään he eivät ottaneet huomioon toisia lattialla. Ilmeisen humalatilan takia liikehdintä oli reuhtomista ja esiintyvän orkesterin häiritsemistä ja huuteluja. Illan lopuksi he olivat halunneet kuulla jotain muuta kuin valssit. Fantasia oli hieman hämillään, kunnes joku soittajista sanoi kuuluvasti, että tapana on soittaa valssit lopussa - eikö niin Martti. Tangomarkkinoiden puheenjohtaja oli myös tanssimassa. Tämä tuntui nyökyttelevän, että niin se on. Ensi kokemukseni Suvi & Suvi oli miellyttävää kesällä Metsälinnassa ja siksi ihmettelin tätä iltaa.

Pirunkurun koetus perjantaina 18.9.2009

Viimeisen päivän olin lomallani liikkumassa ja valitsin rankemman päälle. Pirunkuru Kesänkijärven reunasta Kesänkitunturille on haaste. Sitä kivikkoa ei ihan huonokuntoisen tai sydänvikaisen kannata yrittää. Mutta kyllä siellä monenlaista kulkijaa silti on, mutta luulen, että sinne lähtijät tietävät mistä on kyse.

Oli ollut pakkasyö. Aamu koitti kirkkaana. Auton joutuu jättämään muutamaa kilometriä ennen rinnettä tai on siinä lähempänäkin autoille paikka, mutta monta autoa ei siihen sovi. Rinne on jyrkkä koko matkan. Aluksi on puustoa, mutta kun alkaa kivinen kanjoni ylöspäin, ei ole mistä kiinni ottaa. Olenkin kulkenut yläosan tästä kivikosta reunan kautta, jonne on kyllä myös vaikea kiivetä. Varsinkin kun on reppuselässä, joutuu kulkemaan hyvin etukumarassa, ettei repun paino kaada taaksepäin. Kieltämättä oli kohtia siinä sivussakin, että neliveto oli päällä, kun jyrkkyys oli liian vaikeaa pelkästään jaloille. Siellä alhaalla ihmiset kulkivat kivikossa pieninä pisteinä, kun otin kuvia. Suunnilleen samaan aikaan olimme ylhäällä. Minun reitillä oli mukava pysähdellä ja juoda jotain istuen kaatuneiden runkojen päällä. Puolukat punoittelivat kivien välissä ja maistuivatkin hyville.

Näköala ylhäältä on kaunis ja ympärillä avaruus saa tuntemaan itsensä pieneksi. Ei sitä osaa kuvata, se pitää kokea. Kuvia tuli taas otettua. Tunturin taakse jatkuu reitti ja siellä olevalla Tahkokurun laavulla oli taas mahdollista paistaa makkarat. Moni sen tekeekin, niin minäkin. Siitä jatkui viettävä polku muutamien kilometrien matkan verran alas Kesänkijärvelle. Kaunis ja tyyni päivä oli kääntynyt pitkälle iltapäivään.

Nopeasti kuluu viikko näillä matkoilla eikä näihin maisemiin kyllästy. Minulla on vielä paljon sellaista katsottavaa, mitä en ole nähnyt. Tunturien kutsua en voi vastustaa.

Äkäshotellilla hyvän mielen ilta perjantaina 18.9.2009

Vaikka Äkäshotellin iltamenot eivät tyydytä minua, niin tälle viimeiselle illalle sinne menin. Niin Kaija Lustilan kuin Jari Kujalan takia. En tiennytkään, että Kaijalla oli tällä kertaa orkesterina Nelinpeli. Nelinpeli on ollut kuulemma hänen orkesterinsa aiemmin 2000-2004. Nythän Nelinpelissä on solistina ollut tuleva lentokapteeni Mikael Konttinen ja on edelleenkin. Olen heitä kuullutkin. SMORK 2006-kilpailunhan voitti Nelinpeli. Vuoden verran orkesteri on soittanut nykyisessä kokoonpanossa.

Illan aloitti Jari Kujala orkesterinsa Jupiterin kanssa. Olinkin kuulemma tavannut joku vuosi sitten Jupiterin Levillä ja herrat muistivat minut - Juliana ja minä olin unohtanut. Mutta en enääViaton. Sympaattisia herroja ja illan ilonani he olivatkin. Jarinhan olen tavannut useamman kerran Lapin matkallani ja kerran Riemuliiterillä heillä oli solistina Jarin vaimo Helena. Levykin heillä on. Illan soittojärjestys oli sama kuin Äkäshotellissa ainakin tällä viikolla on ollut tapana. Jari ja Jupiter soittavat alussa ja lopussa. Nelinpeli ja Kaija Lustila siinä välissä.

Eräs tuttu tanssitteli illan alussa. Ja aika paljon katselin ja kuuntelin Jaria ja orkesteria. Hyvä niin, etten unohda heitä enää. Kosketinsoittaja hoiti heillä nyt solistin osan. Hyvännäköinen ja raamikas metsäalan ammattilainen, joka osasi liikutella jalkojaan muuallakin kuin metsissä ja pitää käsiään koskettimien lisäksi tietokoneen nappuloilla ja daamin selässäSilmänisku 

Nelinpelillä oli yksi osuus ilman Kaijaa ja kaksi osuutta Kaijan kanssa. Nelinpeliä ei voi moittia ilottomuudesta. Jo yksin eniten laulavan Arin spiikkaukset ja hymyt saavat kuulijankin iloiseksi. Tosin voisi hän ehkä hieman vähentää puhetulvaansaNauru  Kaija Lustilassa on kypsän naisen hehkua. Hänen äänensä on upea. Ehdottomasti hänen illan parhaat kappaleensa olivat minun tangosielun mielestä Yön kuningatar ja Vie meidät rakkauteen.

Kuuntelin vielä illan päätteeksi Jarin ja Jupiter loppuosuuden. Yllättävän paljon väkeä jäi vielä sille osuudelle. Kyllä heidän musiikkinsa on hyvää ja niin tanssittavaa. Minä seisoin siinä lähituntumassa ja kuuntelin. Rumpalikin oli tarkkailun alla ja hyvin selvisi. Sininen huivi-kappaleesta sain “pienen palan huivia” itselleni - niin kuulinYllättynyt Jarin esittämä Varisevat lehdet oli kyllä hienoa kuunneltavaa.

Kovasti en tanssinut. Edellisen illan oululainen herra tanssi kanssani tangot ja rumbat. Muutama vieras vei jotain muuta. Illan alussa tutun herran kanssa tanssin muutamia kappaleita. Elämän parannusta ja muutamia tansseja Jarin orkesterin laulajan kanssa. Kahdet tangot menivät kyllä kauniisti, mutta hieman ahdasta oli alasalissa muille hitaille. Tästä illasta jäi sieluun jälki ja lämmin mieli.