Nyt ainakin oli

Lomaviikon päätös Suikkalan lavalla Varjokuvan tansseissa oli mieleinen. Alkuillasta näytti, että onpa vähän väkeä ja tutut tanssittavat tuttujaan. Mitä se vieraskoreus onkaan.... Eräs herra sanoikin hakiessaan, että on vieraitakin haettava, ettei sisäänlämpiäväksi paikaksi aleta sanoa. Mutta siitä ilta parani ja väkeäkin tuli hieman lisää, mutta ruuhkasta ei voi puhua. Totta on myös se, että tanssitaito oli siellä hyvä muillakin kuin muutamilla keskenään tanssivilla.

Kun nyt viikon sisällä olen kuullut useampaa arvostamaani orkesteria, olenkin ymmärtänyt, että jokainen niistä onkin se paras juuri sillä hetkellä, kun olen tanssimassa juuri heidän tansseissaan. Jokainen on oma erityinen joukkonsa, joista pidän, omine hienoinen erityispiirteineen ja musiikillisine taitoineen.

Useampi tanssittaja sanoikin ensi kokemuksenaan positiivisia ilmaisuja orkesterin musiikista ja ulkonäöstä. Siis siitä pidettiin, että asut ovat yhtenäiset ja siistit ja siitähän ei Varjokuvaa voi moittia. Ja joidenkin kappaleiden lopussa he nousevat kaikki seisomaan ja kumartavat kiitokseksi tanssijoille. Todella kaunis näky ja osoittaa tanssijoiden arvostusta. Monissa tansseissa meidän asiakkaiden osoittama arvostus lavallepäin unohtuu, sillä niin pieni ele itsekultakin eli taputus kappaleiden lopussa jää tekemättä. Hyvän tanssi-illan täydentää tämä vuorovaikutus ja on joskus jopa pohja illan onnistumiselle.

Alkuillan vähäisten tanssiinpääsyjen jälkeen loppua kohti ilta olikin tanssillisesti mukava. Olisin kyllä istunut tarvittaessa penkissä vaikka koko illan, sillä musiikkitarjonta on sitä luokkaa, että sitä voi pelkästään kuunnellakin. Vähän samoin näytti alkuillasta tekevän muuan soittajakin, joka osaa myös tanssia ja oli kai katsastamassa paikkaa omaa iltaa varten. Myöhemmin hän ilahdutti useampaa naista tanssilattialla ja itsellänikin oli onni tanssia hänen kanssaan. Eräälle kauniille kappaleelle tauolla haki upeahiuksinen mies, joka saa sydämeni sykkimään ja sieluuni rauhan.

Kiitos herroille, jotka tekivät illasta tanssi-illan ja kiitos myös sille herralle, joka "uhrautuvasti" neuvoi minua parilla eri kappaleparilla niin, että ennätin jo uskoa, etten osaa edes humppaa;(

Kiitos Varjokuva. Kuoleman paikka-tango on se, minkä toivon aina kuulevani ja ne hitaat, tunnelmalliset kappaleet. Ennen viimeistä valssia soittamanne kappalepari oli aidointa itseänne, syntyjä syviänne, alkujuurianne.