Lauantain anti

Perjantai-illan jälkeen olisi pitänyt olla vain peiton alla ja uneksia mahtavasta tanssi-illasta, mutta useiden asioiden summa vei minut aluksi myöhästyneenä Nokialle kirkkoon. Sotkeuduin taas kerran Tampereen teihin ja en ehtinyt pukea kirkkovaatteita ylleni. Niin sitten verkkareissa, tosin mustat ja kai siistitkin ja punaisessa nutussa hiivin lehterille, sillä kirkon oven aukaisua en uskaltanut yrittää, kun sisältä kantautui jo papin ääni. Sieltä näinkin hyvin ja mitä näinkään! Unelman kaunis morsian valkoisessa hääpuvussaan ja sulhanen tummissaan tyylikkäänä. En ollut yksin ylhäällä, sillä kanttori soitti ja tummassa puvussa ollut herra lauloi Ave Marian – pysähdyttävä esitys. Sitten hän tuli istumaan viereeni ja esitteli itsensä – Juhani Markkola, nauttii taiteilijaeläkkeestään ja elämästään.

Ja ei yksi tiellä hapuilu vielä riittänyt, mutta onneksi puhelimessa saa ajo-ohjeita ja siinä linja-autopysäkillä niitä kuuntelin, kun viereeni pysähtyi matka-auto ja tuttu herrasmies pysähtyi kysymään, mitä teen näillä nurkilla. Oli menossa tanssimaan matkojen päähän. Kyllä elämä on sattumaa.

Matkani jatkui ohjeiden jälkeen pitkäaikaisen tanssitutun perheeseen ja sain todeta, että mieskin pystyy ihan kaikkeen. Siistimpää ja kodinomaisempaa kotia saa etsiä. Kun sanotaan, että naisen kädenjälki näkyy kodissa, niin tässä kodissa oli ilman naista kaikki kohdallaan. Kukkia sisällä ja ulkona, kasveja ja yrttejä kasvamassa, isoihin istutusruukkuihin oli menossa yksivuotisten kukkien istutus, kasvihuoneessa tomaatintaimet olivat isoina ja aikainen peruna oli jo kasvamassa harson alla suojassa ja mansikat olivat alkaneet kukkia. Puita ja pensaita piha oli täynnä ja vielä jäi isot alueet nurmikkoa varten. Meitä on moneksi ja omat pienet ympyrät alkavat ahdistaa, kun näkee, ettei pidä juuttua mihinkään menneeseen ja elettävä tätä päivää täysillä. Ennätin vielä katsella valokuvia hänen viime syksyn tunturivaellukseltaan. Ja jenkkaa me tanssimme nauraa kikattaen silloin harvoin, kun siihen on tilaisuus ja minua hän kutsuu prinsessaksi....

Sitten mietin ajanko Kisarannan kautta kotiin vai Jenkkapirtille. No, Kisarannassa viivyin ehkä puoli tuntia. Rosso soitteli mallikkaasti tangot ja valssit, joille minua haettiin ja puolikkaalle foksille haki vanhempi herra. Siinä juteltiin maailman menot. Väkeä ei ollut paljon, ehkä tuli myöhemmin lisää, mutta ihmeiden aika päättyi edellisenä iltana, joten en jäänyt sellaista odottamaan.

Jenkkapirtille saavuin oikoteiden kautta, päätieltä 35 km oikeaa serpentiinitietä. Hyvä ajaa, kun ei juuri muita ollut menossa eikä tulossa. Kaipa se oli puoli yksitoista kun tanssisalin puolelle selvisin. Jaska Mäkynen aloitti juuri tangon ja tuttu herra tarjoutui viemään tangon tunnelmiin. Ajatukset ja olo olivat edellisen illan tangoissa, joten tanssiessani kuuntelin vain laulajaa. Kun sitten katselin ympärilleni, huomasin kyllä ensi silmäyksellä, että tanssiväki oli jossain muualla, se aktiivisempi harrastajajoukko. Nyt oli paikalla pariskuntia ja tavallista, satunnaisemmin tansseissa kävijöitä. Tanssituttuja oli paikalla aivan muutama. Onneksi polkalle haki tuttu herra, vaikka oli naistentunti. Hitaan valssin ja chachaan tanssin myös toisen tutun herran kanssa. Hyvin soitetut olivat kappaleet. Muutamille muille kappaleille minua haettiin ja itse hain muutamia herroja.

Mihin lie tunnelma kadonnut. Omalla kohdallani sen ymmärsin, että hyvän illan jälkeen menee aikoja ennen kuin voi laskeutua maan pinnalle. Mutta muutama tuttu nainenkin sanoi, ettei ole tanssijoita ja on hyvin lattea tunnelma. Toisena orkesterina oli Major ja Kati Fors, jotka eivät kahden tunnin läsnäoloni aikana sykähdyttäneet. Jaska Mäkynen ja Nelostie(?) esittivät tanssimusiikkia, selkeitä kappaleita ja kunnon tangoja. Kati Forsin uudentyylin tangoissa ei ole tangon perimmäistä olemusta ja niiden tanssiminen ei minusta tunnu hyvälle. Mutta uusia kappaleita tehdään, että saadaan uutta myytävää.

Kotimatkalle lähdin sitten ennen puolta yhtä, kun Mäkynen lopetti viimeisen settinsä. Taputusten jälkeen hänkin sortui esittämään, uudelta levyltään, niin käveltävät kappaleet, että pahaa teki. Olisin odottanut mieluummin tangojensa parhaat kuultavaksi.

Taivaalla paistoi lähes täysi kuu punertavan kehän ympäröimänä – jotain sekin merkitsi... Koko matkan ajoin Jenkalta asti toisen auton perässä ja vauhti oli – aika suuri. Mutta ajattelin, että vahtikoon edellä ajava poliisitolpat. Vähän vauhtini hidastui, kun näin hälytysajoneuvojen välkkyvät valot edessäni. Ohittaessani paikan tiellä makasi kuollut hirvi ja auto oli rutussa. Ambulanssia ei näkynyt, joten hirvi lie ollut ainoa, johon sattui. Siinä ajaessa mietin, että on meillä tanssimatkalaisilla hyvä tuuri, koska en ainakaan tuttujen tiedä joutuneen hirvikolariin viime vuosina.