19.11.2011 Martin Kievarissa

Edellisen illan huuma jatkui tuplaten. Voisin lyhyesti sanoa, että kerrankin oli kaikki hyvin. Mutta mitä lyhyesti osaisin sanoa... Sisäinen tunnetila kun saavuttaa täyttymyksensä, niin mikään ulkoinen ei sitä horjuta. Kun illassa oli kaksi orkesteria, niin musiikki alkoi heti kahdeksalta lavalta käsin. Ei ollut sitä tavanomaista 45 minuutin levymusiikkia, mikä on kyllä ollut hyvä sekin, useimmiten.

Caminito aloitti illan ja upeilla valsseilla aloittikin. Viulun kera. Seuraavana olivat jo heti alkuun tangot. Ne molemmat oli mukava tanssia väljällä lattialla. Tanssiväkeä kertyi illan mittaan ihan sopivasti ja välillä oli hieman ahdastakin. Johtuiko ihmismäärästä vai etenemisvaikeuksista, mutta ei silläkään ollut väliä.

Kovin en ollut tukkimassa tanssitilaa, mutta valikoidusti muutamilla kappaleilla halusin olla. Molempien orkesterien hitaat valssit tanssin. Alussa soitti Caminito ja nuorehko ulkonäkötuttu herra haki ja vienti oli ihan ok. Channel Fourin hitaat valssit tanssin herran kanssa, joka vie vartalokontaktissa oikein hyvin. Tanssittu on joskus ennenkin. Tanssikursseille arveli olevan itsellään tarvetta. Samaa voisin tarvita minäkin. Samaa mieltä  olimme hitaan valssin ykkösestä ja sen tunnistamisesta. Minä tanssijana ja hän sekä tanssijana että soittajana.

Channel Fourin hidas valssi Sieluni soitto toisena iltana peräkkäin tuntui juhlalta. Varsinkin kun laulaja rumpujen takana antoi kaikkensa laululleen. Channelin musiikki oli loppuiltaa kohti hyvin reipasta ja lauluja tuli kielilläkin. Sitä kuului useammaltakin soittajalta. On heidän ohjelmistossaan monen monta kaunista hidastakin kappaletta, joita voi tanssia tunteella.

Caminiton lavaesiintyminen on myös mukaansa tempaavaa ja viulu monissa kappaleissa antaa erityisen hienostuneen vivahteen soittoihin. Jos Sieluni soitto saa minut valtaansa, niin toinen oli Kari Piirosen tango Punaiset lehdet. Sen tanssin lavan etuosassa ja sain nähdä Karin ja kuulla hyvin laulun sekä tanssia hyvin mieleisen herran kanssa, jolle tanssiminen ei ole tuttu juttu. Mutta rytmissä menimme ja tunnelma oli täydellinen.

Vaikka paljon kuuntelin ja ison osan iltaani myös seurustelin, niin ennätin myös tanssilattialle ainakin kolmentoista kappaleparin ajaksi. Kun molemmissa orkestereissa on tutut soittajat ja sain ottaa kuviakin, niin ilta sujui kyllä nopeasti. Lopussa liiankin nopeasti. Tämän illan muistan ainutlaatuisena monista seikoista johtuen, mutta ennen kaikkea kumpikin orkesteri soittaa minun jaloilleni käyvää tanssimusiikkia. Molemmissa on hyvät laulajat ja Kari Piironen kruunaa lauluillaan illan. Häntä voisin katsoa vaikka koko illan lavan edessä.