Perjantai-ilta 16.5.2008

Olin kyllä hieman ajatellut, että Hiihtomäen tanssit ovat seuraavan kerran kohdallani, kun Pekkaniskan Pojat ovat siellä. Mutta jos tämän toisen kerran vielä, kun paikalla on hyvä orkesteri. Mukavat muistot heistä viime kesän Metsälinnan tansseista.

Kun olen päivän sisällä töissä, niin illan kylmyys yllätti. Kylmää oli tanssipaikallakin ennen kuin olin tanssinut jonkin aikaa ja väkeä oli tullut enemmän. Alkuillasta kyllä huomasin, ettei täksi illaksi tule samaa määrää ihmisiä kuin viikko sitten. Jääkiekko saattoi verottaa mieskantaa, mutta tosimiestä ei estä mikään tanssimasta :>) Ja heitä oli paikalla.

Orkesteri aloitti puoli yhdeksältä ja sitä ennen oli levymusiikkia jo vaille kahdeksasta alkaen. Eikä huonoa ollutkaan. Matti-Sakarin äänen huomasin kuuluvan jo silloin ja myöhemminkin tauolla. Kolme kappaletta soitettiin hänen laulujaan. Aika hyvä maku orkesterin valitsemassa musiikissa :)) Kun vielä nauhalta tuli tango Granada, niin olipa hyvä alku illalle.

Täytyy sanoa, että edellisellä perjantailla ja tällä illalla oli silti suuri ero. Edellisen perjantain tutuista puuttui monta, mutta nyt oli tilalla kaksi herraa, jotka ilahduttivat iltaani. Jos viimeksi tanssiinkutsuilla ei juuri ollut taukoja, jos en itse niitä järjestänyt, niin nyt kyllä sain välillä kuunnella hyvää tanssimusiikkia, jota kyllä mielelläni olisin tanssinutkin. Ei ollut mitään paksua naisriviä, jos ei miehiäkään. Pariskuntia sen sijaan oli iso osa tanssiväestä.

Mutta kyllä tanssit silti syntyivät ja mukavaakin oli. Kahdet hitaat valssit tanssin herran kanssa, joka malttoi kuunnella aloituksen ja saada ykkösen oikeaan paikkaan. Fusku/jive sujui myös hänen kanssaan, ainakin se, kun minä menin käden ali, mutta hänen menonsa minun käden ali taisi tehdä uusia jakauksia hänen hiuksiinsa. Lupasin nousta varpailleni...

Herra, joka haki aluksi tanssimaan, piti lupauksensa lämmittelytansseista välilläkin, kun sormeni ja varpaanikin olivat jäässä. Sittemmin illasta hän uppoutui erään leidin silmiin. Soin sen hänelle. Vakka useimmiten kantensa löytää.

Orkesteri aloitti yhden seteistään polkalla ja olin kahvilla erään tanssitutun pariskunnan kanssa. Eihän siitä enää selvitty tanssitilan puolelle. Olin tosin luvannut tanssia sen erään herran kanssa, mutta onneksi hänet oli vienyt lattialle tanssihaluinen daami. Alkuillan jenkkakin jäi väliin. Kukaan ei hakenut, jos ei ollut paljon sen taitajiakaan. Erilaista oli kuin viikko sitten. Ai, niin, illan pitkä herra haki minua masurkalle kiinteän ja vetoavan katseeni takia. Polkkaosuuden tanssimme valssina.

Sympaattisia seniori- ja supersenioriherroja oli paikalla, joten minäkin sain osakseni hakuja. Tanssia voi rauhallisestikin. Paikalla oli taas eräs nuori, erilainen herra. Hän tanssittaa iästä riippumatta useita naisia. Ilmeisesti ovat talven mittaan tulleet tutuiksi paikallisessa tanssipaikassa ennen kuin tanssit loppuivat siellä. Hän taitaa askeleet ja hyvin opittuja kuvioita on mukana ja on äärettömän kohtelias. Kumartaa hakiessaan ja pois tuodessaan kuin myös kappaleiden alussa, välissä ja lopussa. Mietin usein, mitä hänen ajatuksissaan on, pääseekö sinne kukaan kurkistamaan. Joka tapauksessa hänen kanssaan on mukava tanssia. Tanssin hänen kanssaan tangon, hän haki ja tanssiminen tuntui tangolle. Elämä on joskus ihmeellistä, kun ajattelen omaa itseäni kauemmaksi. Tanssin hänen kanssaan foksia ja fuskua ja hain hänet samballe, jota olen nähnyt hänen tanssivan. Seisoi niin orvon näköisenä. Minä jätän tavallisesti samban väliin enkä ainakaan hae ketään, mutta tämä tanssi meni hyvin.

Eräs tutunnäköinen herra haki minua tanssimaan ja selvisi, että Riemuliiterillä Lapissa olemme olleet yhtä aikaa Pekkaniskan Poikien tansseissa. Maininnan arvoinen ja muistettava on eräs tanssittaja. Johan oli hunajaista menoa. Hänen vaimoaan haettiin kovasti tanssimaan, vaikka tuskin heillä oli montakaan tuttua koko paikassa. Herra viihdytti sillä välin meitä  naisia askelilla, joka ei ollut taapertelua. Loppuillasta eräs tango hänen kanssaan oli illan kohokohtia.

Paikalla oli jokin kuvaaja ja pääsimme edellämainitun herran kameraruudulle. Minä en huomannut  kuvausta, mutta kun kuulin tilanteesta, ajattelin sitten kysyä kuvaajalta, ovatko kuvat omaan käyttöön. Selvisi, että hän ja vaimonsa ovat Korsuorkesterin klubikerhosta ja kuvaavat orkesteria ja tanssipaikkaakin/tanssijoita. Joitakin kuvia valitsevat Klubilehteen. Meistä oli kaksi hyvää kuvaa kamerassa. Josko minnekään tulevatkaan, mutta keskustelimme yksityisyydestä ja kuvausluvista. Saattaahan olla, että kuvattavat ovat eri perheistä ja omilla teillään. Mitä tapahtuisikaan, jos kuvia leviteltäisiin. Ei kuulemma ole ollut harmeja. Tanssivaväki on sitten varmaan kunnollista väkeä. Orkesteri soitti sitä oikeaa tanssimusiikkia, heidän omaa tyyliään, joka tenhoaa minut. Selkeitä lajeja, joita oli hyvä tanssia. Kauniita vanhoja kappaleita oli joukossa. Äänenvoimakkuudet olivat sopivat. Lähes antiikkia oleva läskibasso oli komea ja ollut kauan mukana ja niin myös eräs orkesterin alkuperäinen jäsenkin. Siis kauan ollut mukana, ei antiikkia hän... Viimeisellä valssilla oli mukana kuusi paria ja kun orkesteri lopuksi esitti Sillanpään marssilaulun, seisoimme lattialla sen kuunnellen. Juhlan tuntua oli lopetuksessa. Kiitos Korsuorkesterille!