Tavallinen tanssi-ilta, jota kaipaa välillä

Tanssin lomassa silmät kohtaavat seinällä taulurivin ihania naivistisia maalauksia, joilla on nimet. Tango-taulussa tanssitaan tangoa, mutta etualalla pari tanssii selvästi jiveä? Seuraava taulu Naistentanssit, kuvaa erilaisia tanssivia pareja, kivat mekot daameilla. Hauskin on Seinäruusut. Olenkohan ollut mallina... Siinä seisoo yksinäinen daami ja viereisellä penkillä istuu kolme herraa. Miksihän eivät tanssita tätä daamia? Vai ovatko hekin, peräkylän pojat, seinäruusuja?

Viehättävällä nuorisoseuran talolla, Korialla, ovat tällaiset taulut tanssijoiden ihailtavina. Talon isäntä kertoi, että nämä ovat viimeiset tanssit tänä keväänä. Puulattia uusitaan ensi kaudeksi eikä se huonolta näyttänyt eikä tuntunutkaan kengän alla. Oltiinkohan tanssiparini kanssa joukosta poikkeavan näköisiä, kun tuli kysymään ollaanko paikallisen lavatanssiseuran jäseniä ja että tiedetäänhän, että tanssit jatkuvat Kallioniemessä ja että heinäkuussa siellä on tangoilta. Minä nyökyttelin, että tiedetään kyllä ja tangoiltoja ei voi jättää väliin, mutta mitenkäs se uintipaikka on lavan lähellä. Ihan lavan ääressä ei ole, vaikka vesi virtaakin siinä, kertoi hän, mutta lähelle on suunnitteilla jotain, missä kenties sitten voi uidakin.

Tämä Elimäen-Vilppulan ns talo tarjosi, siis ilmaiseksi, kahvia ja pullaa ja voileipiä talvikauden päättäjäistansseissaan ja pääsylippukin oli vaatimattomat kuusi euroa. Tilaa oli tanssia, sillä jostain syystä ne E.Tuomaksen kehumat daamit olivat vähälukuisesti paikalla ja useita herroja istui odottamassa hakuvuoroaan. Olisi ollut tanssihaluisille daameille tanssittajia.

Orkesterina oli Saturnus ja Pentti Kumpulainen ja välillä joku nainenkin lauloi (nimi?). Jenkkaa ja masurkkaa ei tullut siihen mennessä, kun minun voimani loppuivat eli 45 min ennen loppua. Kaikkea tavanomaista tanssimusiikkia sen sijaan kyllä esitettiin, polkatkin eikä niitä pilattu nopeudella niin kuin Souvarit tekivät edellisenä iltana. Paljon oli tavallisia valsseja ja hidas valssikin, humppamusiikki oli suosittua. Pitäisi ehkä pidättäytyä humpassa vierailijoidenkin eikä kaikenlaisia versioita yritellä, vaan kyllä joku pari meni kaunista kävelyhumppaakin. Rumba- ja chachaa-parit sekä sambaa kuultiin. Foksia monessa muodossa ja joukossa oli muutamia pareja, joille fuskukaan ei ollut vieras. No, jiveä ja rokkia ei tullut. Eivät ole varmaan tottuneet sellaiseen enkä minäkään vähäisillä voimillani enää kaivannut nopeutta kappaleisiin.

Ja ne tangot, useita niitäkin, ei erityisen sykähdyttäviä, mutta kelpasivat hyvin harjoituskappaleiksi, kun sitä varten sinne menimme. Kroppatuntemusta oli mukava hankkia hulluttelemalla muiden tanssikappaleiden kanssa. Kyllä tällä harjoittelulla tangon pitäisi sujua :) Ja kuumaa oli, mutta sehän ei ole poikkeus tänä viikonloppuna. Mutta poikkeus oli kolme iltaa peräkkäin matkojen päässä, vähät yöunet ja tanssiliikuntaa tuntitolkulla. Viikko toipumisaikaa ja tangosielu on kunnossa tanssimaan tangoa.