Suikkalan lavalla 5.7.2009

Karjalan takamailla, vai pelkästään Kaakonkulmalla on Suikkalan lava, karhun tassujen jäljillä. Olen joskus siellä käynyt ehkä kaksi kolme kertaa. Kerran ainakin Omegan takia ja toinen kerta oli Varjokuva niin kuin nytkin.

Nyt oli kyllä erityinen syy nähdä heitä. Olin alkuaan ajatellut olla läsnä heidän lauantai-illassaan Himoksen iskelmäfestarijuhlissa, mutta perjantai-illan hetket samassa paikassa muuttivat suunnitelmani.

Suikkala oli hyvä paikka - kohdata esikouluikään kasvanut suhteeni orkesteriin. Kuusi vuotta on ensi kerrasta, kun heidät tapasin huomaten heidät. Lienenkö ollut jo hieman aiemmin jossain heidän tansseissaan, ei ole muistikuvaa. Heidän kauttaan olen oppinut ymmärtämään ja arvostamaan muusikoita, erilaista musiikkia eikä vähimpänä ole rautalankamusiikki, vaikka tangot, hitaat valssit sopivat paremmin vanhuksen tanssijaloilleni. Oikeasti, he eivät soita mitään, mitä en pystyisi tai haluaisi tanssia.

Olin kuullut, ettei Suikkalan lavalla käy nykyisin kovin runsaasti tanssiväkeä. Sillä ei ollut nyt mitään merkitystä, vaikka hyvän musiikin kuunteleminen yksinomaan tanssipaikalla ei ole mieleeni. Mutta voin sitäkin tehdä, jos ei ole tanssivaihtoehtoa. Ehkä kohtalainen on sopiva ilmaisu tämän illan väkimäärästä. Pariskuntia oli melko paljon ja muu väki tanssitteli toisiaan. Varmaan sitä väkeä, mikä käy tässä paikassa.

Ilolla sain todeta, että Varjokuvan kappaleet niin kuin myös Handen väliaikamusiikki olivat kovasti minulle mieleen.  Saavuin paikalle hieman yli seitsemän ja toisen tangon loppuna kuului Taivas salamoi. Kenen lie ollut esitys, en ennättänyt kuulla niin hyvin, että olisin tunnistanut, mutta Jouni Kerosen ja Seinäjoen suuren tango-orkesterin äänitys on upein. Musiikki siinä on huumaava ja on Kerosen äänikin. Joskus myöhemmin Keronen esitti sen oman orkesterinsa kanssa ja jokin siitä puuttui - ne monet soittimet, mitä Seinäjoella tehdyssä äänityksessä on.

Lyhyen levymusiikkialoituksen jälkeen orkesteri aloitti perinteisellä valssilla tanssi-illan. Mielihyvääni lisäsivät monet vanhemmat kappaleet. Niin kuin mm. Ilta himmenee ja Hämärtyvä ilta sekä monet muut heidän levyiltään. Hauska ja iloinen on heidän uusi humppansa, jonka ensi esitys oli juhannuksena Syvälahden lavalla. Nimi on pois mielestäni, mutta siinä kerrotaan, miten soittajia voidaan kohdellakin - leikkimielisesti ja totta toinen puoli.

Kaakonkulmalla on joskus tanssitaitureitakin ollut. Nyt kukaan ei loistanut erityisesti, mikä helpottaa kai vähemmän tanssivia. Niin kuin eräs herra sanoi, ettei hän osaa noita kädenalitansseja. Hieman on fuskua harjoitellut, mutta foksi sujui mukavilla askelilla eli ei askel ja toinen ja viereen ja uudelleen sama. Minun iltani oli koko ajan kuulolla oloa, jos vaikka tanssinkin, niin halusin säilyttää tämän illan musiikillisen hyvän oloni. En muista koska olin viimeksi näin tyytyväinen heidän soittoonsa. Olen aina ollut sitä mieltä, että lähes jokainen orkesteri syystä tai toisesta esittää paremmin yksin ollessaan kuin toisen orkesterin parina. Kun on ainoa esiintyjä, voi esitettävän musiikin valita paremmin. Ja ehkä tämä paikkakin soi orkesterille mahdollisuuden soittaa välillä rauhallisempaa musiikkia. Varsinkin etelän isoilla tanssipaikoilla tanssiväki on niin itseriittoinen, että välillä tuntuu, että he vasta tanssittavat orkestereita eikä päinvastoin.

Musiikista vielä, kyllä orkesteri tyylilleen uskollisena esitti hidasta ja nopeaa ja kaikki kelpasi tanssijoille. Kaikkea muuta soitettiin joko lavalta tai levyltä paitsi ei masurkkaa. Omista tansseistani puuttui välillä, jos sanoisin viennin varmuus ja persoonallisuus, ehkä oli sitten maltillisuutta. Enemmänkin kertomansa mukaan tanssia harrastanut mies oli ilmeisesti tanssinut paljon vain parinsa kanssa ja urautunut askeliinsa ja siksi tai muusta syystä, en tuntenut vapautuneisuutta tanssiessani. Kelpo tanssit silti tanssin hänen kanssaan. Orkesterin alkuvalssit, polkat, hitaat valssit, kahdet cha-chat ja jotain muutakin. Kyöstin laulama hidas valssi oli kaunis. Tangoja esitettiin "liikaa", koska en niitä tanssinut. On itse asiassa vaikea kuunnella hyviä tangoja istuallaan. Tosin kun loin silmäyksen tanssilattialle, niin mielipahani hieman tasaantui. En olisi halunnut niitä kävelläkään. Ai niin, taukomusiikin toisen tangon lopun tanssin salin pitkän sivun verran. Herra varmaan sääli seinää vasten seisomistani, kai. Sydän varmaan oli paikallaan. Puuttuneita tangoja korvasi hieman tutun herran kanssa jenkka ja naistenhaulla hain häntä tietämättä mitä tuli. Tuli kaunis slovari. Hän osaa tanssia. Vaimonsa kanssa oli paikalla. Onneksi olivat.

Juhannuksen jälkeen Ilta-Sanomissa olivat listat kuumimmista lavatähdistä. I-S:n suureen lavatähtikyselyyn vastasivat Suomen parhaat tanssilavat. Naisartistien paras oli Anne Mattila, miesartistien Kari Tapio ja tanssiorkestereista Finlanders. Toisena oli Yölintu, kolmantena Taikakuu ja neljäntenä Varjokuva. Taakse jäi mm. Souvarit ja monta muuta. Ryhmässä Suomen parhaat tanssittajat kärjessä olivat Finlanders, Yölintu, Kari Tapio, Taikakuu, Jari Sillanpää, Matti ja Teppo ja 7. Varjokuva. Jäljessä suuri joukko muita lavaesiintyjiä. Tanssilavat varmaan ilmoittivat suosikkilistoilleen ne orkesterit, jotka vetävät eniten väkeä iltoihin. Rahastahan tässä on kysymys. Tällä viimeisellä listalla oli 46 nimeä. Minun laatima järjestys olisi ollut erilainen. Monta tosi hyvää tanssiorkesteria oli hännillä. Mutta se siitä. Varjokuva oli kahdella listalla ja hyvin kärjessä. Siis tanssinjärjestäjät ovat tyytyväisiä heihin, jos ovat tanssijatkin. Siinä on kohtaamisen paikka.

Hieman ennen Suikkalan tanssien loppua lähdin kotimatkalle ja huomasin melkein täyden kuun roikkuvan taivaanrannalla tummien pilvikaitaleiden välissä. Järvet ja lahden poukamat olivat tyyniä. Teki mieli pysäyttää auto ja ottaa kuvia isoilta silloilta - kuusta ja vedestä. Varsinkin korkea, kauniisti kaartuva ja pitkä Saimaan silta on nähtävyys. Se on Suomen 4. pisin maantiesilta. Nimi tosin lie muutettu Puumalansalmen sillaksi tai ainakin sellainen kyltti on tienvarressa.Tulomatkalla oli ollutkin sadetta monilla vivahteilla. Tihkusta rankkaan kuurosateeseen, jossa oli hiljennettävä vauhtia. Vihreän kullan kulttuuritietä ajaessani kohti kotia ja auringonlaskun punervaa taivaanrantaa, ei tule aika pitkäksi. Tiessä riittää mutkia ja maisemissa kauneutta - yön hämäryydessäkin.

Yhden asian unohdin tällä matkalla. Tarkoitus oli kysyä soittajilta, voinko/saanko/onko pakko irrottautua heistä ja siirtyä kiikkustuolivaiheeseen vai odotanko vielä, että esikouluvaiheesta suhteemme jatkuu koulukypsyyteen… Silloin kuusi vuotta sitten ei Rami kuulemma ollutkaan mukana, vasta vuoden päästä. Muisti petti. Kyöstin sukua oli silloin soittamassa hänen tilallaan. Eikä Handekaan vielä säädellyt ääniä ja valoja. Oikeastaan kaiken syynSilmänisku tästä musiikillisesta viehtymyksestäni saa ottaa itselleen aiempi äänentoistonhoitaja, Pete. Hänen sanansa “ Kyllä Kyösti osaa” on ensimmäinen asia, mitä orkesterista jäi musiikin lisäksi mieleeni. Kyse osaamisesta ei ollutkaan soittaminen vaan tanssiminenHymy