Neljät tanssit viikon sisällä

 

Tiistaina 5.9.2006 Revontulen tansseissa oli tosi vähän väkeä huolimatta yhdestä parhaimmista tanssiorkestereista. Paikalla olivat Fernet ja Tomi Markkola. Vaikka välillä olen sitä mieltä ja jopa aika usein, etteivät naistentanssit sovi minulle, mutta nyt oli toisin. Menin itse asiassa orkesterin takia sinne ja kun eräs tanssituttu oli tulossa sinne. Tiesin saavani ainakin joitain mieleisiä lajeja tanssia. Paikalla oli muutama minulle sopiva tanssiherra, joten mitään juoksukilpailuja hakiessani en tarvinnut tehdä. Ilta olikin melkein kymppi ja oikeastaan ylikin, mutta miinuksen annoin, kun Markkola jätti soittamatta perinteiset polkkansa. No, cha chaata ja sambaa ei tullut, mutta kaikkea muuta niin tanssittavaa, että harva orkesteri pystyy siihen. Ennen Markkolan esiintymistä orkesteri soitti yhden ainoa beatin, joka oli joku Finkkujen kappaleista ja olisi kai pitänyt ihan hiipimällä mennä, mutta sitten keksimme käyttää kaikkia mahdollisia askelia ja tanssista tulikin hauska. Ilta oli sellainen tanssi-ilta kuin toivoin huolimatta vähälukuisesta tanssiväestä.

 

Keskiviikkona sitten edellisen viikon muistaen olin taas Anttolanhovissa ja esiintyjinä olivat vanhat konkarit, Eki Jantunen ja Mutkattomat. Ajan patinaa oli musiikissakin. Vanhoja kappaleita kuulimme ja varmaan osa oli  heidän omiaan. Orkesterin rumpali hoiti osuutensa hyvin. Kertoi asuvansa Markus Leinon kanssa samoilla nurkilla. En ole aikoihin nähnyt Markus Sextetiä ja Markuksella ei ole enää ihanaa punaista kesätukkaa…

 

Tanssiväki oli taas kuntoutujavoittoista ja ulkopuolisia ei ollut paljon. Tanssimaan kuitenkin pääsin, vaikka ei ilta ollut lähellekään samanlainen kuin viikko sitten. Tanssit loppuvatkin tässä savuttomassa kuntokeskuksessa ajoissa ja kun läksin ennen loppukappaleita, niin olin jo hyvissä ajoin nukkumassa.

 

Perjantaina Krouvin lavalla esiintyivät Fernet ja Markkola sekä Birgit Ohra-aho orkestereineen – nimi meni ohi. Viimeksi mainitulla oli kyllä kaunis ääni. Kelpasi kuunnella ja tanssia heidän esityksiään. Fernetiä ja Markkolaa en tarvitse kai enää kehua. Heitä kehuivat monet tanssijat tanssilattialla. Laidasta laitaan kaikkia tanssilajeja esittivät ja ne polkatkin tulivat Markkolan soittamana.

Ei muuten tule äkkiä mieleen kenellä tanssiorkesterisolistilla olisi yhtä upea ääni. Ja kun hän on vielä hyvin komea, niin jo yksin hänen kuunteleminen ja katseleminen on illan kohokohtia.

Pieni juttuhetki tauolla toi selvyyttä myös Julia-kappaleeseen. On todella Charliesin solistin Janne Leinon käsialaa. Sama kappale kummankin esittämänä pienellä orkesterien persoonallisuuden erolla. Fernetin ja Markkolan esitys on jotenkin hieman reippaampi.

 

Viikon takaisesta kävijämäärästä oli yli puolet pois. Alkuillasta varsinkin oli tilaa ja tulikin tanssittua useampi kappale peräjälkeen erään tanssitutun kanssa. Tulihan sitä väkeä, mutta osa tutuista hyvin tanssivista herroista puuttui. Ei ilta silti huono ollut, sillä kaksi kolmesta parhaimmasta polkkatutustani oli paikalla, joten ilta oli pelastettu. Uskoin ja toivoin, että jommankumman kanssa pääsen tanssimaan. Niin tuli tanssittua polkat, jenkat ja masurkat. Ja Lapin jenkat kummankin polkkatutun kanssa. Harvinainen ilta siltä osin.

 

Taisin tanssia kaikkia tanssilajeja, mitä esitettiin, mutta se samba oli katselussa ja en erityisesti edes pyri lattialle, koska en tanssi kauniisti sitä ja usein herrat vievätkin muilla askelilla. Mieltäni oli painanut saamani tuore tieto, että toinen paikalla olleista polkkatutuistani olisi perusteellisesti rakastunut ja arvelin, että yhteiset tanssimme ovat taaksejäänyttä tanssielämää. Rakastunut hän varmaan on, kun tunnen hänen ystävänsäkin, mutta onneksi heidän elämänsä ei ole umpiossa ja tanssivat edelleenkin välillä erillään.

 

Naistentunti oli taas kahdessa osassa ja alkuillan puoli tuntia taisi lipsahtaa lähes tunniksi, eivät ehkä muistaneet vaihtaa ilmoitustaulun tietoa ja sitten oli vielä normaali tunti. Naistenhaku ei yllä lähellekään etelän lavojen tapoja. Se on siistiä näillä leveyspiireillä.

Niin, kun en aina keksinyt haettavaa, tutun pariskunnan rouva tuli luokseni ja sanoi, että tuota miestä saa hakea ja osoitteli miestään. Kiitos vaan, hänen kanssansa on aina mukava tanssia.

 

Loppuillasta en oikein kohdannut katseella sopivia herroja, joten istuin penkissä ja juttuseuraa aina on.  Ensi perjantaina en tälle lavalle pääse, mutta minulla onkin uusia haasteita vieraalla maaperällä. Onko tanssia muuallakin kuin meidän maan rajojen sisällä ja millaista on, siitä kirjoitan sitten ensi viikolla.

 

Kesälavojen sulkeuduttua itselle sopiville tanssipaikoille on matkaa ja ei oikein sellaisia edes ollut, jonne olisin halunnut paitsi Lappi. Minun piti olla tuleva viikko 37 tunturimaisemissa niin kuin monta kertaa ennenkin, mutta syiden summana olin ja olen vieläkin kotimaisemissa. Minulle rakkain orkesteri oli lauantaina esiintymässä Lapissa ja tällä viikollakin useamman kerran tavallisessa lomakohteessani ja lähiseudulla. Ja minä, lauantai-iltana en löytänyt muuta vaihtoehtoa kuin Mäntymotellin tanssit. No, olihan siinäkin jotain Lapin tuntua – Arja Havakan tansseissa olin ollut keväällä 11.viikolla Riemuliiterillä.

Orkesteri oli hyvä ja korsumaista musiikkia tuli paljon, sillä joukossa lienee entinen Korsuorkesterin jäsen.

 

Mäntymotelli on pariskuntien paikka. Se on myös arjesta irrottautuvien paikka. Ravintola pitää näistä asiakkaista. Hehän ovat maksavia asiakkaita. Maksammehan mekin sisäänpääsymaksun, narikkamaksun ja vedestäkin hyvän litrahinnan. Mutta se ei  kai ole riittävästi. Nyt oli ensiksi normaali miestenhaku ja sitten sekahaku kyltti alkoi palaa. Ei se tilannetta paljon auttanut. Haettavia herroja oli, mutta jo miesten haulla alussa kärsin humalaisen tanssitaidottoman herran kävelyhumpasta. Välillä pysyin tahdissa. Eräs tuttu herra sanoikin, että ko. herra "tanssii" vain humalassa. Kun polkalle haki ulkonäöltä tuttu jo varttuneempi herra, niin siinä tanssimme yhden vaikeimmista polkista, mihin olen joutunut ja kun polkka oli vielä hyvin nopea, niin suuren katsojajoukon edessä teki mieli hypätä pois kyydistä ja kävellä ulos. Hän pyöritti yhteen suuntaan ja lattian pitkällä sivulla työnsi minua takaperin siinä nopeassa tahdissa. Suuntaa ei osannut vaihtaa. Vaikka keskityin omaan tanssiini, niin tiesin kolmannen polkkatuttuni, ei siis Krouvin lavan kahden tutun, vaan tämän kolmannen, tanssivan siinä lähellä polkkaa daamin kanssa, jota muutenkin tanssittanut koko illan. Kahtena perättäisenä iltana tunsin menettäneenä jotain. Ehkä en menettänytkään, sillä vasta luopuessaan jostain, voi sanoa omistaneensa jotain. Enkä ole heitä ketään omistanutkaan vain lainahetkiä ne ovat olleet ja ilon hetkiä.

 

Vaikka illassa oli surua, etten ollut Lapissa, niin yksi ihan vanha tanssituttu haki tangolle ja yllätyin, miten hyvin hän vei ja orkesteritauolla oli vielä tilaa. Myös fusku sujui hyvin hänen kanssaan. Krouvin lavalla aiemmin minua buggia tanssittanut nuori herra haki nytkin, vaikka oli seuralaisen kanssa. Juttelin illan aikana eteisaulassa vahtimestarin kanssa ja erään tangon soidessa, kun kävelin siihen, sillä en halua kävellä tangoja, niin hän pyöräytti tangolle ja aulan klinkkerilattia olikin ihan hyvä haljasnahkapohjaisille kengilleni. Mutta pääasia. Herra vei kauniisti. Se oli kai sitten talon tarjous…Illassa oli pieniä ilon hetkiä, mutta surun vallitessa ajelin puolen yön jälken kotiin tumman yön ympäröidessä minut ja ajatukseni olivat tunturissa ja niissä ihmisissä, joita olin toivonut taas vuoden jälkeen tapaavani pohjoisessa.

 

Melkein viikon ajan tämä ystävä, joka yleensä ei valita ja hyväksyy kaiken, mitä teen, teki topin. Jostakin kummasta sain viruksen koneeseeni, vaikka on turvatoimet kohdallaan ja en avaa outoja liitteitä. Siinä se vaan oli ruudulla ja en päässyt pois. Mutta nyt taas saan toteuttaa kaikkia haaveitani ja unelmiani, kirjoittaa minne haluan ja miten haluan. Unelma onnesta vain välillä särkyy, mutta en kävele sirpaleisiin.