26.05.2012 Syvälahden lavalla

Kerrankin, harvoin, olin porukan kyydillä. Kuljettajan lisäksi oli toinen mies ja meitä kolme naista. No, kyytiläiset olivat kuka mistäkin kaupungilta, niin perille jouduimme himpun ennen puolta kymmentä. Plogmanin orkesteri Ronnies oli soittamassa. Kaksi soittajista hymyilee kauniisti minulle - Tommys-orkesterin ajoilta saakka ovat olleet yhtä iloista ilmettä. Heti kun selvisin lavalle tyrkkyjonoon, niin kauempaa oleva ulkonäkötuttu haki tangon alkaessa soida. Paremmin ei olisi voinut ilta alkaa. Muistoni hänestä ovat erään pienehkön eteläsavolaisen tanssipaikan illasta. Mikä vienti olikaan silloin myös tangoilla ja hyvin liikunnallisilla chachaa-kappaleilla.

Heti tangojen perään alkoi naisten puolituntinen. Sen tajuamiseen meni hetki. Yritin kuitenkin olla hengessä mukana ja muutamaa herraa ehdin hakemaankin. Varsinainen naistentunti oli klo 23-24. Siinä en juuri yrittänyt paljoakaan. Väkeä oli varsinkin naisten hakualueella ihan liikaa. Ja minun näkökulmastani liikaa nuoria naisia. Minnehän minun oikeasti pitäisi suunnata kulkuni, että kysyntä ja tarjonta ja myös jonkinasteinen taitotasokin olisi tyydytystä tuottavaa…

Iloinen oli uutinen, että elokuvasta Punainen mylly, hidas valssi On syömmesi jäätä tulee Pekkaniskan Poikien uudelle levylle ja perään esitettiin toinenkin hidas valssi, joka myös on uudella levyllä ja jota en ole tainnut kuullakaan. Kenen tekemä se olikaan… Kahdeksan kuukautta tuli täyteen edellisestä poikien illasta. Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua, kun ei ole ollut mahdollista olla kuulolla. Onnekseni sain tanssia nämä hitaat valssit ihan hyvässä viennissä samoin kuin itselleni omimani vai saadun rumban Muistojeni Julia, jolla kappaleella on aika pitkä yhteinen historia poikien kanssa. PNP oli saanut tuuraajaksi rumpuihin hyvinkin tutun näköisen herran La Strada-orkesterista. Hyvin näytti soittaja sopivan joukkoon. Orkestereilla on hyvä olla yhteistyötä. Kyllä muutenkin lavalle katselin välillä koko joukkoa ja tunsin, että olin palannut omieni luokse.

Ronnies-orkesterin musiikissa on oma soundinsa, josta kyllä pidän kovasti. Charles Plogman osaa ottaa yleisönsä niin laulullaan kuin esiintymisellään. Meni vain nyt niin, että parhaan tungoksen aikaan heidän soittoajastaan osan käytin kahvilla oloon ja muutenkin taukoilemalla sekä päivittämällä elämänmenon toisen orkesterin soittajien kanssa. Tanssiminen ei ollut illan pääteemani, sillä olin tullut pitkästä aikaa kuulemaan ja katsomaan PNP:n esiintymistä. Heidän viimeisen osuutensa istuin tiiviisti orkesterin lähipenkissä ja musiikki oli kaikkea sitä mitä toivon tanssi-illassa olevan. Niin olivat tangot, polkat, hitaat, chachaat ja foksit. Ja yllätys - kiitoskappaleina humpat, piristystä päätökseen.  Toinen humpista oli Armaani on kuin huhtikuu. Yksi mieluisista humppakappaleista ja usein sen myös kuulen ja jopa tanssinkin. Ehkä seuraavaan PNP:n iltaan ei mene kahdeksaa kuukautta - sen näkee mitä kokee…