Sumujen siltoja

Menneen viikon tanssikokemukset olivat laidasta laitaan – niin kuin biorytmitkin lupasivat. Joskus pitäisi uskoa painettua sanaa. Mutta kun on tanssimahdollisuudesta kysymys, kaikelle muulle olen sokea. Tässä kahden illan tunnelmia.

Tommolan lavaan viehättyneenä ajelin viikolla sinne. Huolimatta avajaistunnelmista pari viikkoa sitten. On tilaa tanssia ja mahtavat maisemat. Jo matkakin on silmälle ilo. On vesiä joka puolella, kauniita metsämaisemia ja rauhallinen tieosuus. Tällä tiellä ne viimeiset kirjalliset palautteetkin sain joku vuosi sitten talvioloissa. Rauhallinen oli tie silloinkin. Sakkopäivien lukumäärää oli vähennetty hiljaisen liikenteen takia. Mutta mukavampiin asioihin.

Perille päästyä ennakkoaavistukseni näytti pitävän paikkansa. Vähän oli autoja pihassa ja puolen tunnin miettimishetken jälkeen menin sisälle. Tultu mikä tultu. Piha-alueella oli sitten avajaisten jälkeen tapahtunut muutoksia. Laattakiveyksiä oli jo laitettu ja pohjat valettu asiakkaiden saniteettitiloja varten. Tuleekin kunnon tilat. Koko alueella näkyy edistyminen yhdeksi Suomen kauneimmaksi tanssipaikaksi. On tilaa sisällä ja ulkona.

Koivu & Aki Hietala aloittivat ja hyvää musiikkia tulikin ja Hietalalla on komea ääni. Joku kertoi, että onkin ollut solisti aikaisemmin ennen rumpujen taakse siirtymistään. Odottelin Maritan esiintymistä. Hänellä kun on taipalemainen tapa, että on oma hanuristi esiintymisten ajan. Ensi havainto oli, että nyt on hanuristi Tinkala käynyt muuttumisleikissä. Hiukset olivat erilailla ja nuorentunut koko mies. Soittaminen oli yhtä hyvää kuin ennenkin.

Kun harvoin olen heidän tansseissaan, on Tinkala pyynnöstäni esittänyt ja Maritakin laulanut, Tinkalan sovituksen ja sävellyksen, tangon, Suudelmia ja shampanjaa. Hyvin kaunis kappale ja kaunis on ollut heidän yhteisesityksensä. Nyt sitten tauolla löysin Tinkalan ja hupsista. Läheltä katsoen olikin eri mies. Kaija Pohjolan Paratiisi-orkesterista lainattu, Jarno Saarinen(?), hän esittäytyi. Nimi tuntui tutulta, jos nyt oikein edes kuulin. Hanurimestari siinä kuin Tinkalakin. Sanoi, että kyllä ko. tango sujuu häneltäkin soitettuna.

Niin, oman näkökyvyn säilyminen olisi hyvä, mutta kun se taitaa kulkea yhdessä ulkonäön muuttumisen kanssa, ei auta kuin hyväksyä tilansa ja katsella lähempää.

Tanssillisesta puolesta sitten. Sisälle mennessäni ilahdutti, kun huomasin kolme tuttua tanssiherraa olevan paikalla. Ei sitten ihan tanssimatonta iltaa tule. Väkeä oli vähän isoon saliin nähden ja tanssinharrastajia lähes kaikki. Pariskuntia oli iso osa ja meitä yksin liikkuvia vähemmistö. Tanssimaan pääsi itsekukin nainen välillä, sillä läsnäolevat herrat hakivat aika tasapuolisesti. Kohtuullisen mukava tanssi-ilta. En ole niin väljästi saanut tanssia missään, koska isossa tilassa arvioni tanssijoiden määrästä oli noin 150. En tiedä lipunmyyntiä. Lähiseudulla ollut toinen tanssipaikka Anneli Mattiloineen lienee vetänyt enemmän väkeä paljon pienempään tilaan. Osalle tanssijoista ei tanssitila ole tärkeää vaan ehkä se sosiaalisempi puoli.

Uusia tuttuja tuli Kouvolan suunnasta ja sosiaalifoksaaja-pinssini syntymäpaikkakin tuli nyt esille. Kiitos vielä kerran, että harkitsitte minun voivan kantaa sitä. Mukavia tansseja tuli tanssittua illan aikana. Jivet pääkaupunkiseudun mökkiläisen kanssa olivat mukavia ja se persoonallisen hauska rumba, jossa kosioeleet olivat kaukana vakavuudesta. Kun viejä yltää luovuuteen, sallii se parillekin melkein mitä vaan... Kiitos. Kaakonkulman herroille myös kiitoksia. Oli tilaa mennä tavallinenkin valssi pitkin askelin eikä tarvinnut väistellä.

Tanssisalin rannanpuoleinen, jatkossa ilmeisesti katettu tanssitila, oli nyt vähässä käytössä. Avajaisissa sekin oli täynnä tanssijoita. Illan viiletessä sumu alkoi laskeutua vesien ylle ja tulomatkalla tie oli notkokohdossa harson peitossa. Onneksi ei ollut juuri vastaantulijoita joskaan ei myöskään tielle tulijoita metsästä sumuverhon takaa.

Pistohiekan lavalle seuraavana iltana Kari Tapio orkestereineen oli vetänyt aika ison määrän kuuntelijoita, katselijoita ja myös tanssiväkeä. Tämän yhden Suomen kauneimman tiereitin varrella olevan vanhan, idyllisen, veden äärellä olevan lavan tunnelma on erityinen. Siinä on ajan patinaa ja hehkua.

Taukomusiikilla ilta alkoi ja ei juuri voinut kehua tanssillisuutta. Orkesterin tauolla sama jatkui ja kun usean tanssitutun kanssa oli puhetta, että kappaleet voisivat olla hieman toisin valittu, kysäisin paikan isännältä kenen vastuulla taukomusiikki on. Olikin orkesterin omat levyt soimassa. Hän kysyi heti, voiko auttaa ja kertoi etsivänsä tanssittavaa musiikkia. Toivoin tietysti tangoja, jenkkaa ja polkkaa ym. Ihan loppuillasta sitten jenkka/polkkapari kuuluikin. Aika myöhään meni, sillä osa ihmisistä oli lähtenyt pois.

Hänen orkesterinsa kappaleissa oli kuitenkin fuskattavaa ja buggiakin eli foksin lisäksi ihan vaihtelevaa. Jotain hyvää löytyi erilaisille tanssijoille.

Kari Tapiosta henkii jotain yhtä syvää ja matalaa kuin hänen äänensä, joka on entisestään madaltunut. Fanijoukko oli aika isona laumana edessä. Lavan valaistus oli vähäinen ja tanssitilan puolellakin loppuillasta oli hämärää. Kun esiintymislavakin oli aika hämärä ja lamppu paloi Karin takana eli hän oli niin hämärässä, että kasvoja ei nähnyt. Lähtiessäni kysyin paikan isännältä valaistuksesta. Sanoi, etten ole ensimmäinen joka kysyy. Kari Tapio oli halunnut juuri sellaisen valaistuksen. Miksihän? Kävin nimittäin fanijoukossa seisomassa hetken ja en erottanut hänen kasvojaan. Ääni oli kyllä hyvä. Niin, ja Karin pojista toinen oli lomalla, siksi oli sijainen. Kuulin kerrottavan.

Paikalla oli mukavia tanssi-ihmisiä, joten ilta sujui leppoisasti ja tanssilajitkin tulivat aika hyvin edustettuina ja myös tanssittuina sitä pyydettyä jenkkaa ja polkkaa myöten – eri herrojen kanssa.

Nyt kotimatkalla oli entistä enemmän sumukohtia, kun tie kulkee kiemurrellen vesien ympäröimänä. Silmä on alkanut ihailla eri muotoisia sumumuodostelmia. Pellolla ne olivat jossain paikoin kuin ilmassa, jää tyhjä tila ennen maata. Toisessa kohdassa kuin kasvaisivat maasta epämuotoisina pylväinä. Pienten siltojen kohdalla peittävät koko tien ja vesien yllä harsomainen kerros. Loppumatkalla taivaanranta enteili auringonnousua, mutta siihen oli vielä aikaa.