27.06.2012 Kuikan lavalla 

Harvoin Varjokuva-orkesteri on niin lähellä kuin nyt. Vaikka ovat kyllä sydämessäni aina lähellä. Keskiviikon naistentanssit eivät ole minun juttuni, vaikka joskus teen parhaani, joskus vain ihmettelen menoa. Tänä iltana taisin olla aika paljon vain kuulolla Handen miksauslaitteiden luona.

Siitäkin haki eräs hyvä tanssituttu miestenhaulla. Itse haen häntä aina naistentanssi-illan aikana kerran tai useammin, sillä pidän hänen maltillisesta tanssitavastaan ja myös rytmitajusta sekä käsiotteistaan. Tanssiminen, varsinkin hidas valssi ja tangot ovat parasta hänen kanssaan. Hän ei useinkaan ole tyrkkyrivissä eli hänet löytää muualtasmiley

Muutamia herroja yritin hakea illan aikana, mutta naistenhaku on ryöstäytynyt tässä paikassa minulle lähes ylivoimaiseksi. Vaihdot tapahtuvat lähes kädestä käteen ja saa minut luovuttamaan. Syy on vain yksinkertaisesti, että miehiä on tanssipaikalla suhteessa vähemmän kuin naisia. Niinpä illan tanssillinen osuus ei ole mainittavaa, mutta musiikillinen oli kyllä. Varjokuvan tapa soittaa melodista musiikkia, jossa kitaramusiikki soi välillä kauniin lempeästi ja välillä on kunnon rokkimaista saundia. Nopeissa kappaleissa kunnon rokit tulevat heidän synnyiltä syviltään. Olin kuulevani jotain uuttakin lavalta tai ainakin minulle uutta, mutta välillä Hande kyllä sanoi, että olen ollut paikalla, kun niitäkin esitettiin. Aina ei kaikki tallennu muistiin.