29.10.2011 Konsussa

Minulta kun ei mielikuvitus puutu, järki kyllä aika usein, niin tein sitten matkan Manseen.  Se on ollut mielessäni pitkän aikaa ja nyt oli hyvä syykin - Voimaorkesteri ja Marko Lämsä ja ennen kaikkea basistin laulama hidas valssi Lumous. Mutta ennen kuin olin upeassa tanssisalissa, niin matkaa oli takana ja eksymistä ja seikkailua yksisuuntaisilla kaupungin kaduilla ja mikä kumma sai autoja niin paljon liikkeelle keskustassa.

Hotelli Cumuluksen parkkitalo oli tähtäimessäni ja pienillä kadullakulkijan ohjeilla osuin aika hyvin sinne. Eikä ollut pitkä matka siitä kulkea jalan Konsuun, kaupungin yhdestä tanssipaikoista. Ei sillä, oli talokin yhtä sokkeloinen kuin oli kaupungin kadutkin. Talohan sinänsä on hieno jo arkkitehtuuriltaan. Tiloja oli kolmessa kerroksessa. Oli teatteri- ym. saleja. Tanssit olivat kolmannessa kerroksessa. Leveät portaat johtivat sinne. Hissikin kuulemma oli jossain. Alakerran naulakossa otti vaatteita vastaan kaksi nuorta herraa iloisin ilmein.

Niinpä sitten portaita ylös. Väljyyttä ja korkeutta ja komeutta oli joka puolella. Levymusiikki oli soimassa. Olin harhaillessani saanut aikaa kulumaan ja yli seitsemän oli reilusti ennen kuin tanssisalin puolelle pääsin. Siinä eteisessä hieman erikoisen näköinen herra kysyi lähdenkö humpalle. Sanoin, että juuri tulin ja haluan katsella ensin paikat. Hän taisi olla paikan kanta-asiakas.

Kun siinä sitten katselin ympärilleni tunsin olevani kuin konserttisalitanssiaisissa. Puuttuivat vain asianmukaisesti sellaiseen tilaisuuteen pukeutunut väki. Tavallista kansaa oli paikalla. Orkesterilava oli aika korkealla. Sopii isokin joukko sinne. Levyjä näytti soittelevan herra, josta kuulin, että on jotain tekemistä tanssin kanssa. Paikalla ei ollut aluksi yhtään tuttua. Sitten ilmaantui ihana eloveenatyttö, jonka kesällä Haikan lavalla tapasin. Illan piristys hän oli hymyineen. Häntä hakikin illan ensimmäiselle tangolle herra, joka oli kutsuttu tanssittajaksi. Paikalla oli ainakin toinen vastaavan viran saanut herra. Minua haki herra, joka ei kovin ehkä erottanut tanssilajeja.

Yleisvaikutelma tanssiväestä oli, että aluksi paikalla oli vähän tanssia enemmän harrastaneita. Normaalia lavatanssia siellä tanssittiin. Nuorempi väki suunnilleen loisti poissaolollaan. Muutama nuori neito oli paikalla. Illan kuluessa paikalla oli sitten jo eri tanssilajeja harrastavia. Yksi tuttu herra myös tuli ja tunnisti, vaikkei olla nähty aikoihin. Hän haki ja hain takaisin myöhemmin illalla.

Naisia oli ilmaantunut niin, että jokainen mies olisi voinut kahta tanssittaa. Joitakin miehiä istui orkesterin vastapäätä olevalla seinustalla ja välillä näytti, että tanssiminen ei kutsunut heitä. Saahan tanssilipun lunastettuaan tanssia tai olla tanssimatta. Siinä suhteessa lasken itseni samaan sarjaan. Niinpä istuin suurimman osan ajasta miestenhaulla ja naistenhakukaan ei kovin innostanut joskin tein muutaman haun. Vieraita on vaikea hakea ja näytti olevan tutun kauppaa, joten ei siihen oikein viitsi rynniä.  Hitaita valsseja tanssin kahdet parit, joista toiset hain itse. Hieman iloa toi chachaa tanssia harrastavan herran kanssa.

Tango ihan tuntemattoman herran kanssa oli keskivertoa parempi. Levyjen soittajaa hain myöhemmin illalla, kun hän oli tarjolla orkesterimusiikin aikana ja vaikutti suositulta joskin myös hyvin tanssitaitoiselta. Ennen lähtöäni hän haki takaisin. Hyvä oli vientinsä. Hän tuntui pitävän hallussaan paikan orkesteritilaukset. Ihmeteltäkseni jäi, miksi hän ei arvostanut Hurman soittajia. Oikeastaan moitti heitä. En viitsinyt sanoa, että olen vuosikausia kuunnellut eri orkestereita, jutellut monien soittajien kanssa ja erotan kyllä jos soitetaan hyvin. Musiikkimakuja on monia, mutta soittotaito ja tapa esittää musiikkia on laji, josta voi keskustella.

Tanssiliikuntaani illan aikana kuvaa kymmenen kappaleparin saldo. Siis aika paljon istumista matkat ja perilläolo yhteensä. Voimaorkesteri osaa soittaa. Kelpaa tanssi-iltaan ilman solistiakin, vaikka Marko Lämsä on kyllä valovoimainen esiintyjä. Orkesterin illan ensimmäisellä osuudella kuulin, mitä aina odotan kuulevani. Hidas valssi Lumous basistin laulamana täyttää sieluni ja sydämeni. Sen sain tanssiakin. Marko aloitti toisen tunnin ja kyllä hän on upeimpia solisteja tanssimaailmassa. Elävää ja reipasta esiintymistä lavalla. Vuosia sitten hänet ensi kerran kuulin.

Kolmannella tunnilla orkesteri esiintyi omin joukoin ja polkatkin soitettiin. Olin huomannut vähän aiemmin, että ikimuistoisella Kerholan tanssimatkalla ollut minulle vieras pariskunta oli myös täällä paikalla. Siellä herran kanssa tanssimme masurkat ja tangot. Parin naispuolinen henkilö ei tanssi polkkaa ja arvelin, että herra hakee minua. Oli hän hakenut minua illan aikana nytkin. Ei häntä sitten näkynyt missään. Näkyivät olevan kahvion puolella, minne polkka kyllä kuului. Ehkä nämä parisuhdeomistusdraamat olivat heillä läsnä. Ehkä voisi itse kukin muistaa, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, vai onko…

Marko lauloi oman osuutensa lopuksi Il Mondon ja My Wayn sekä nopeat rokit ja Kertokaa se hänelle. Hyvin kaunis lopetus häneltä. Siinä vaiheessa minäkin tein lähtöä ja orkesterille jäi vielä loppuosuus.

Matkani toinen mielenkiintoinen vaihe oli edessäni. Ei aavistustakaan mihin suuntaan oli parkkitalolta lähdettävä. Tai oli se suunta selvä. Yksisuuntainen katu, joten oikealle. Siinä vain ajelin ja yritin katsella näkyykö kotitien numeroita. Yhdessä omituisessa risteyksessä huomasin kotitien suunnan ja kun ylitin risteyksen, olin vastapuolen kaistalla. Risteys oli kyllä outo. Siinä oli kaksi kaistaa vastaan ja toisella seisoi auto ja naisihminen katsoi että minnehän minä olen menossa. Siitä koukkasin oikealle puolelle. Kaupungin laitamilla se paikka oli ja hiljaista. Pian olin samalla reitillä kuin tullessani, mutta palaamassa kotiinpäin. Hiljaista oli melkein koko matka tien päällä. Ei ollut liikennettä. Lumousta en nyt laulellut - yö ei ollut lumoava eikä olokaan.