Kuntotalolla 9.12.2006 

Joulukuu on menossa ja luonnonkirjat ihan sekaisin. Lähes kymmenen plusastetta ulkona ja päivällä ollut leuto tuuli oli muuttunut puuskaiseksi. Menomatkalla tie oli vielä kostea, mutta yöllä jo kuiva ja hyvä ajaa ja vahtia tienvarsia metsän olioiden tielle pyrkimisen varalta. Hirvimerkkejä oli vähän väliä. 

Olin päivän istunut katsomassa valtakunnallisia tanssikilpailuja ja oma kroppa kaipasi todella jotain liikettä. Useampi tuttu siellä esitti parastaan ja joukossa oli jopa lavatanssituttuja, joista erään herran kanssa olen tanssinut lavoilla kaikenlaista naurettavan hauskaa. En ollut tiennyt hänen kilpapuolen harrastuksestaan mitään eikä hänen tanssityylinsä sitä ollut paljastanut. Joillekin sopii kilpapuolen kurinalaisuus ja samalla lavapuolen tanssin kaikki mieliteot. 

Perillä oli myös lämmin tunnelma kaikin puolin. Kuumaa glögiä ja joulupipareita oli kaikille tarjolla. Joka tanssiparin jälkeen nousi hiki pintaan kuin olisi polkkaa tanssinut kaiken aikaa. Tunnelmaa nostattivat sekä lavaesiintyjät että tanssiväki. 

Varjokuva aloitti tanssit ja illan lopussa sain taas kerran todeta, että esitetyt kappaleet ja soittaminen oli parasta laatua. Joitakin kappaleita halusin vain kuunnella ja erästäkin kuuntelin katsomon yläpenkillä erään helmen kanssa todeten, että pojat ovat juurillaan. Kuoleman paikka-tangon kuuntelemiseen en kyllästy, jos sen tanssiminen onkin piste iin päällä. Muisto Järvenpään käynnistäni on jo unohtunut. Silloin Metsäkedon runsas lattariosuus vähensi Varjokuvan musiikin monipuolisuutta ja minusta tuntui silloin, että jotain on tapahtunut poikien soitossa. Onneksi niin ei ole ja olen ymmärtänyt sen jälkeenpäin. Eniten kai olin silloin itseeni tyytymätön. 

Helmi onkin sitten muuttunut viime näkemän ja täysin edukseen. Olen kartellut heidän tanssejaan jonkun aikaa, kun minut tyrmättiin täysin kaksikin kertaa kysymykselläni, miksi ei voi soittaa polkkaa ja masurkkaa erikseen. Vastauksena oli mm. vertaaminen Mansen seudun ja sisämaan (savolaiset?) erilaisiin tanssitoiveisiin. Mansessa oli kuulemma oikeat tanssijat ja ko. tapa soittaa sopi siellä hyvin….  Liekö ollut huono päivä herra soittajalla silloin, mutta se muutti minun valintojani orkesterin suhteen. Jos Varjokuva ei olisi nyt ollut paikalla, olisin jättänyt Kuntotalon väliin. Lantin toinen puoli olikin onneni, että sain kohdata Helmen. 

Kaksi soittajista on entisiä ja kaksi uutta. Puhaltimissa ja bassossa olivat uudet herrat, joille lauluosuudetkin sopivat hyvin. Varsinkin puhaltajan iloinen ilme ja hymy oli positiivista. Eikä tanssitaidossakaan ole valittamista. Niin metsä vastaa kuin huudetaan, sopii tanssilattialle kuin lavallekin. Orkesterin omilla sivuilla ovat vanhat tiedot ja kuvat. Ehkäpä ne uusitaan… Musiikki oli hyvää heidänkin osaltaan ja toivemusiikkia orkesteri esitti pitkin iltaa ja paras minulle olikin viimeisen settinsä - tango kahdelle. Ainoa toiveeni on, että polkat ja masurkat soitettaisiin erikseen. Sainkin tietää, että niin on tarkoitus jatkossa. Orkesteria uudistettaneen vieläkin ja jos haitari/haitaristi vielä tulee mukaan, niin paljon parannettavaa ei jää. Helmi on sitten helmi. 

Mietin vielä soittamisesta mitään ymmärtämättömänä, miksi Varjokuvan tiedoissa on rumpalin kohdalla rummut ja Helmen rumpujen ääressä istuvan soittajan kohdalla lyömäsoittimet. Olikohan mukana muita soittimia kuin ne rummut. Kaikkea en ennättänyt huomata. Piti oikein netistä etsiä, mitä lyömäsoittimet tarkoittaa. Joka tapauksessa orkesterien rumpujen käyttö oli erilaista. Varjokuvalla se oli luovaa ja herkkää niin kuin rumpalin äänikin. Helmellä puolestaan rumpujen osuus oli tasaisen samanlaista. Mutta ei se nyt tanssimista haitannut, sillä kokonaisesitys orkesterilta oli hyvä. 

Tanssiväki oli tullut tanssimaan ja herroilla olikin onnen päivät. Naisia oli kolme neljä kertaa enemmän. Varsinkin alkuillasta näytti ero suurelta. Liekö ollut varsinaisen ja alkuperäisen seinäruusuhameeni vai yläosan niukan vaatteeni ansiota, mutta tanssiinkutsuja sain riittävästi. Eräs herra totesikin, että tuossa asussa kelpaisit Linnan juhliin. Naistentunti oli klo 22-23 ja klo 24 alkanut puolituntinen saivat vilkasta liikehdintää aikaan. Yritin parhaani, mutta ei se tainnut riittää kuin hetkittäin. Hyvä niinkin. 

Paikalla oli minulle sopivia herroja ja tanssia sain niitä lajeja mistä iltani tyytyväisyys koostuu. Tangot, jenkat, polkat ja vielä Helmen masurkka/polkkayhdistelmästä polkkaosuuden. Kun sitten cha-chaan sain tanssia kahteen kertaan Monreposin herran kanssa, joka jo päivällä kilpaili taitolajeissa tanssiparketilla, niin aidosta lattaripuolestakaan en jäänyt paitsi. Kieltämättä toivoimme kumpaankin pariin hieman nopeampaa musiikkia ja mielessämme oli Channel Fourin tosi hyvät kappaleet pari päivää aiemmin.  Fuskua ja kaikkia kauniita kappaleita sain tanssia monenlaisissa mukavissa sylissä. Rumbassa tuttu herra arasteli lajinmukaista tanssia ja sylikkäin se sitten mentiin ja olikin hyväntuntuista. Mutusteltua tuli alku- ja loppuillasta koko vartalolla ja toinen tuttu, punapaitainen herra irrottautui hetkeksi daamistaan ja haki  tanssimaan. 

Ihan uusi tuttavuus oli paikkakuntalainen herra, jolla oli aikaisempien vuosien tanssitaito hallussa huolimatta pitkästä tauosta. En kysynyt, mistä taidot oli aikanaan hankittu, mutta ryhti ja käsiotteet sen kyllä paljastivat. Mukava oli tanssia muutama kappale. Tanssiminen on kuin polkupyörällä ajaminen. Kun sen joskus on oppinut, niin pystyssä varmasti pysyy ja opitut taidot kyllä palaavat pian ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Näin lohdutin herraa, kun väheksyi omia taitojaan. 

Mukava yllätys oli itseni pituinen ja todella nuori herra. Hän haki vierestäni tuttua daamiaan, jonka joku vei hänen edestään. Ei poika siinä kauan miettinyt tai ei oikeastaan yhtään. Pyysi vain vierestä seuraavan. Joku on sanonut, ettei tunnu hyvälle olla varasijalla tai jotain. Minusta oli tosi hauskaa, että kysyi minua. Foksia tai jotain se oli. Siinä juteltiin samalla ja iästään huolimatta hänellä oli kypsä ajattelutapa.  Tanssiminen on hänellä laji, jota hän aikoo kehittää ja selkeitä suunnitelmia oli. Ryhti ja käsiotteet olivat jo hyvin hallussa sekä rytmitaju. En tohtinut hakea naistenhaulla, jos nyt olisin nähnytkään häntä. Miehet oli lähes jaettu ennen seuraavan kappaleen alkua. 

Ennen Helmen viimeistä valssia tanssin hyvin viedyn foksin taitavan herran kanssa ja siitä oli hyvä lähteä yön selkään. Yritin katsella pihalla mennessäni Varjokuvan uutta keikkabussia, mutta oli kai tallessa talon takana. Onkohan päältäpäin yhtä tyylikäs kuin entinen. Sisältä varmaan on, kun soittoporukka astuu sisään – herrasmiehiä kaikki tyyni. Ikävän kaiho jäi, sillä en tiedä, koska seuraavan kerran pääsen heidän tansseihinsa.

Helmi on jatkossa orkesteri, jota en kierrä. Onhan seurattava, mitä uutta he saavat ensi vuonna aikaan.