Uusi vuosi 2007 Tulenliekissä/Antti Huovila ja Sata kitaraa

On puoli yö. Masurkat kuuluvat salin puolelta, tulevat levyltä, niin kuin soittaja lupasi. Olin vähän aikaa sitten jutellut hyvästä tanssi-illasta tutun soittajan kanssa. Taivas on tulessa. Kohti tyyntä tummuutta nousee sihisten ja suhisten mitä erilaisimpia raketteja, jotka leviävät taivaan laessa ihaniksi eri väreiksi pudoten sitten leveänä vyörynä kohti maata. Tämä toistuu ja toistuu. Pienen hetken jälkeen kuuluu vielä sarja yksittäisiä paukahduksia ja kuin raketit,  kiitävät taivasta kohti viimeiset ammukset ja niiden hajotessa taivaalle joka suuntaan tulee hiljaisuus. Nyt on uusi vuosi. Masurkkojen loppusoinnut kaikuvat tanssilattian puolelta. 

Siinä istuin lähellä orkesterilavaa, koska olin onnistunut pääsemään uuden vuoden juhlintaan mukaan. Tanssiväki oli pääasiassa varttunutta väkeä. Tanssitaitoisia kukin tavallaan. Muurahaispesämäinen sukkulointi oli yleistä. He, jotka halusivat edetä tanssilattialla, kiersivät salia reunojen kautta. Alkuillasta hyvin valitun levymusiikin aikana oli vain muutamia pareja lattialla ja takavuosien tuttu herra vei foksille ja sitä menimme kaksi paria ja samalla tyylillä tangot koko ajan jutellen. Eräs toinen kaukaisempi tuttu herra haki myös foksille. Lattia oli kuin luistinrata ja ainakaan alkuillasta se ei käynyt minulle. Onneksi liukkaus väheni loppuiltaa kohti ja ote lattiaan olikin myöhemmin hyvä. Kun aikani sitten istuin orkesterilavan vastakkaisella puolelle ja lattian keskellä oleva takkarakennelma peitti etukäteen ajattelemani ainoan ilon, orkesterin, siirryin orkesterin lähellä olevalle penkille. Siinä kävi istumassa muutamia pariskuntia eikä siihen enempää sopinutkaan. Minulla oli aitiopaikka lavalle ja tanssilattialle. Ilon aiheen löytää näinkin. 

Tulikin sytytettiin takkaan ja salista pidettiin sitten kaikkia kolmea ovea auki tuuletuksen takia, kun tanssijoilla oli kuuma. Veto oli välillä tuntuvaa jaloissani siinä penkillä istuessani. Panin kyllä välillä lähimmän oven kiinni, mutta pian sen joku aukaisi. Onneksi oli nollasää ulkona. 

Siitä penkiltä minut poimi lattialle kolme herraa ja valittaa en voinut. Lähiseudun tuttu herra, joka oli evästettynä, haki tangolle tietäen mielilajini ja myöhemmin toiselle tangolle ja foksille, jota hän yllättäen vei välillä edeten persoonallisena fuskuna ja niin lempeästi, ettei ongelmia ollut. Kaikella on rajansa, kun ne vain osaisi etukäteen arvioida. 

Oulusta kotiseudullaan jouluna ollut, aiemminkin lavoilla kanssani tanssinut kaiken taitava herra, tuli ensin viereeni istumaan ja olihan minun kerrottava, miksi siinä istun. Tangon soidessa ei ollut epäröintiäkään, ettenkö uskaltaisi olla hänen viennissään. Lämmin olo siitä tuli tangosieluun, kun tajusin, että vienti se ratkaisee kaiken. Sitä pehmeyttä ja hellävaraisuutta tanssikroppa tarvitsisi joka tanssi-ilta. Myöhemmin illalla tanssimme jopa buggia, tosin kappale oli hieman hidas siihen, mutta kun ottaa huomioon, että vienti tapahtui pääosin hänen valitsemallaan oikealla kädellään, niin naurettavan hauskaa oli. Mitäpä ei oman hyvän tanssitaidon ja parin kunnon ja taidon huomioiva herra osaisikaan tehdä. Illan lopulla sain tanssia hänen kanssaan kunnon foksin pitkillä askelilla ja päätteeksi toivotun hitaan valssin, joksi orkesteri valitsi Tenneseen tavallisen valssin parina. Hidas valssi oli hieno, mutta tunsin, ettei kroppani ollut parhaimmillaan, vaikka jalat siinä olivat pääosassa tai sitten tämä suojeleva herra ei tohtinut viedä niin kuin hän parhaimmillaan osaa. 

Olin illan aikana huomannut tutunnäköisen herran ja loppuillasta hän rohkeni tulla kysymään, lähdenkö tanssimaan. Tilaa oli jo paremmin lattialla, joten kolme paria tanssimme peräjälkeen ja muistellen missä oli tavattu. 

Uuden vuoden juhlijoita oli paljon ja sekahaun puitteissa hakea olisi voinut kuka kerkeää. Sieltä sivusta en nähnyt, miten haut menivät, mutta oletan, että pääasiassa miehet hakivat. Tunnin naistenhaku näytti olevan samanlaista rynnäkköä kuin muuallakin. Haun lopulla, kun oli levymusiikki soimassa hain yhtä ulkonäöltä tuttua herraa ja alkuillasta minua hakenutta herraa. Sopi melko hyvin tanssimaan eikä tönimisiä ollut. Näitä kahta herraa, joiden kanssa mm tangot olivat niin kuin niiden pitääkin, en yrittänytkään etsiä. Tuttuja ei juuri ollut. Naisissakin oli vain pari kolme ulkonäöltä tuttua. 

Iltani sujuikin pääosin niin kuin olin ajatellut ja illan orkesteri oli kyllä hyvä. Basisti ja rumpali lauloivat ennen solistin tuloa ja ei voi moittia heidän ääntään. Päinvastoin kehuja heille voin antaa. Haitaristi on puolestaan taas vuosien saatossa tutuksi tullut, sillä ihailen jokaista haitaristia. Orkesterilla on hyvä kokoonpano ja tanssittava musiikki. Illan aikana esitettiin joko orkesteri- tai levymusiikkina, mikä oli heidän omia valintojansa, lähes kaikkia tanssilajeja. Sambaa en kuullut enkä oikea rumbaa. Tosin kahta eri kappaleparia olisi voinut tanssia rumbanakin. Jenkkoja tuli kolmet parit, aiemmin mainitut masurkat, polkat, tangoja useita, samoin valssejakin ainakin kolmet, hitaat valssit ja lisäksi viimeinen hidas valssi, chachaata kahdet, yksi jivenäkin mentävä pari, humppaa ja lukemattomat määrät foksi/fuskutyyliä kappaleita, joihin sopivat kaikkien erilaiset tanssityylit. 

Itse taisin tanssia kuusitoista kappaleparia, mikä oli itselleni yllätys, kun olin mennyt vain nauttimaan musiikista ja vuoden vaihtumisesta ja ehkä myös kuulemaan omin korvin illan solistia.Yksi kappale oli, mikä koetteli sydäntäni ja sieluani. Levymusikkina alkuillasta tullut Jouni Kerosen tango Taivas salamoi ja mielestäni siinä oli takana Seinäjoen suurorkesteri. Musiikki vei minut mukanaan, vaikka istuinkin  penkissä.

Kiitos Sata kitaraa musiikista ja kiitos hauista, tanssitutut herrat, vaikka olin poikkeuksellisesti vallannut oman istumapaikan hakualueen ulkopuolelta. Antti Huovila oli siististi puettu, hiukset kauniisti leikattu, puku päällä ja aivan mallikelpoisen näköinen artisti. Ei tarvinne mainita, mutta joka tapauksessa, hän oli aivan selvin päin enkä ole koskaan häntä humalassa lavalla nähnytkään. Hän esitti urheasti osuutensa ja voin vain yrittää ymmärtää hänen sisäisen tuskansa, kun ääni ei ole kunnossa. Tunsin syvää myötätuntoa. Vanhassa kappaleessaan Vaskikelloissa, hänen äänensä oli lähes kuin ennen. Hänen asiansa ovat varmasti hoidossa, joten miksi me tanssijat häntä enää rankaisisimme mielipiteillämme. Vaikka en tanssinut montakaan hänen laulamaansa kappaletta omista syistäni, kaikki ne olivat tanssittavia.

Heräänkö kohta unesta niin kuin jo monta kertaa viimeisen kahden viikon aikana olen herännyt ja ollut mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja tapahtumissa mukana. Onkokin kaikki vain harhaa?  Miten erottaa unelman ja harhan?

Tommy Tabermann tietää sen: 

                      Mitä ne unelmat oikein ovat?

                      Harhaa vai totisinta totta?

                      Mitä ne unelmat oikein ovat?

                      Lupaavat, kiusoittelevat

                      tulevat miltei lihaksi kunnes pettävät,

                      pudottavat.

                      Mitä ne unelmat oikein ovat?

                      Mistä ne tulevat?

                      Miksi niitä kaipaa vaikka tuntee tulevat kivut?

                      Mitä ne unelmat oikein ovat?

                      Harhaa vai totisinta totta?

                      Totta ne ovat

                      totisinta totta,  

                      sillä jos unelmat otetaan pois

                      jää jäljelle pelkkää harhaa.