23.10.2011 Kivistön työväentalolla

Tanssiorkesteri Tulipunaruusut vetää tanssipaikan täyteen väkeä. Ainakin tässä paikassa on niin. Olin ajoissa paikalla, etten tarvinnut etsiä kaukaa autolle paikkaa. Yleensä pihaan ei sovi kaikki autot, vaikka lienee tilaa tullut lisääkin.

Orkesteri aloitti heti klo 17 perinteisellä valssillaan, jonka tempo on hidas. Perään tuli tanssilaji jos toinenkin. Soittaa he osaavat. Saksofonisti jaksaa puhaltaa koko illan ja basisti laulaa. Pidän hänen äänestään. Hyvin harmoninen on heidän kokoonpanonsa. Kappaleiden esittely on puhaltajan tehtävänä ja mukavasti hän sen hoitaa.

Väkeä oli siis paljon. Naisia enemmän kuin miehiä. Paljon enemmän. Väen ikä enempi korkea kuin matala eli ei nuorta väkeä ole paikalla.  Minun tuttujani ei ole enää juuri näkynyt, jos ei lasketa kahta pariskuntaa, jotka aika usein ovat paikalla ja herrat kohteliaina hakevat kerran illassa tanssimaan. Yksin liikkuvat tanssitutut ovat kai sitten jättäneet tämän paikan. Muutama harva silloin tällöin on paikalla.

Niinpä olin paikalla vajaan kolme tuntia ja tuntui, etten olisi tarvinnut olla sitäkään. Tanssitut lajit olivat  kaksi paria tangoja, sambat, humpat, fuskut, bugit ja foksia. Yhteensä seitsemän kappaleparia olin tanssimassa. Muutoin istuin katseluetäisyydellä orkesterista. Tanssitunnelma ei koskettanut minua. Eikä musiikkikaan riittänyt syyksi olla paikalla. Ihmettelin välillä itseäni, miksi katselen toisten tanssimista, kun siinä ei ollut mitään erityistä katsomista. Mitään erityistä ei olisi sopinut tekemäänkään, jos sattuisi osaamaan ja meno lattialla olikin hyvin perinteisellä tasolla, jos aina silläkään. Mutta tämä väki tykkää käydä täällä. Moni ei käy missään muualla. Niinpä puheen sorina ja porina lattialla kertoo sen, että tanssin lisäksi seurustelu on tärkeää. Ajattelen itse tanssimisesta ja seurustelusta toisin. Siksi kai tunnen olevani usein väärässä paikassa tai ehkä ei pitäisi olla missään tanssipaikassa
Jos vielä toivo elää, mitenhän on uskoni kanssa…