Pesäkallio/Teemu Harjukari ja Mäntymotelli Pekka Nebelung/Volga 1.3.2008

Talvi on vihdoin tullut meidänkin leveyspiireille. Olen saanut hengitellä lumisen metsän tuoksua ja saanut tuntea eläväni. Kuntokin on palaamassa ennalleen ja siksi myös tanssilattialla halusin tietää, mihin pystyn. Polkkaa en ole tanssinut viikkoihin ja siinäkin toivossa valitsin Pesäkallion hyvän lattian ja Teemu Harjukarin ja Taivaanrannanmaalarit.

Orkesteri aloittikin tasan kahdeksalta ja tanssiväkeä oli hyvä joukko lattialla. Tutun vanhemman tangoherran kanssa tanssimme valssin tangon askelilla. Menihän se ihan hyvin minultakin, vaikka valssi on minusta kyllä valssi. Seuraavaksi tuli humppaa, jota tanssimme kai humpan ja bugin versioilla ja kun arvasin, että sitten on tango, niin sen tanssimme vielä perään. Muutamat tutut herrat hakivat, kuka millekin, mutta setin lopussa olleelle jenkalle en päässyt. Kahdet tangot ja kahdet hitaat valssit sopivat myös läsnäoloaikaani. Mukava ne oli tanssia.

Oikein hyvää musiikkia esitettiin ja tuli kyllä mieleeni, että soittavat samanlaista selkeää tanssimusiikkia kuin Pekkaniskan Pojat. Lapinjenkka alkaa pian unohtua, kun sitä en ole aikoihin päässyt tanssimaan. Jo illan alkuasetelmista tajusin, että paikalla ei ollut ketään niitä herroja, joiden kanssa on aiemmin ollut mukava tanssia. Miten ilta latistuikin ja en löytänyt tanssitunnelmaa. Orkesterin toisen setin alussa katselin ulkopuolisena illan menoa ja ei mennyt kauan, kun olin saanut takkini naulakosta ja matkalla – jonnekin.

Kotiin ajattelin ajaa, mutta sitten muistin Volgan ja Pekka Nebelungin. Hitaat valssit olivat menossa kun saavuin Mäntymotellin sisälle. Sisäinen iloni palasi, kun kuulin Pekan soittavan ja laulavan. Väkeä täällä ei ollut juuri nimeksikään. Tilava, hyvä tanssilattia vain muutamien parien käytössä. Tulihan sinnekin sitten lisää ihmisiä ja välillä tanssiminen oli väistelemistä tai johtuiko se väen tottumattomuudesta käyttää tanssitilaa.

Tuttuja daameja oli paikalla ja eräs pariskunta, jonka herran kanssa "taapertelimme" entiseen tyyliimme yhden kappaleparin. Hän kyllä osaa viedä, mutta sanoo tanssimistaan taapertamiseksi, joten olkoon sillä nimellä. Minun iltani tanssillisen puolen pelasti kaksi herraa. Lomalaisia etelästä. Toinen haki parille kolmelle kappaleelle ja toisen kanssa tanssimme useita kappaleita. Enpä muista niin hauskaa jenkkaa tanssineeni aikoihin kuin hänen kanssaan. Muutoinkaan hänen askeleensa eivät olleet nyhräämistä. On mukava tanssia reiluilla askelilla.

Mutta vielä enemmän kuin tanssiminen, niin musiikin ja Pekan laulun kuunteleminen sai sieluni täyttymään ja silmäni loistamaan. En lakkaa ihmettelemästä, miten aika voi muuttaa esiintyjää. Pekan hyvä ja syvä tangoääni on voimakas ja onhan hän ollut Seinäjoella tangolaulukilpailuissa semifinaalissa vuonna 2002. Hänen äänensä ja soittimistaan tulevat soinnut tunkeutuvat kuin myrskyaallot sisimpääni ja  vievät mukanaan kunnes kappaleen lopussa herään ja huomaan missä olen.

Hän oli soittanut tangon Granada jo ennen tuloani ja voin vain kuvitella miltä se kuulosti. Olen saanut kuulla sen ainakin vuonna 2006 ja 2007 Revontulessa ja sen huuma ei haihdu. Miten puhaltimet voivat saada aikaan sellaisen tunnelman. Trumpetti, flyygelitorvi ja Pekka ovat upea "joukkue". Samaa syvyyttä on Särkyneen toiveen kadussa kuin Granadassakin.

Niin, Pekkaa tässä kehun, mutta eihän yksi pääskynen kesää, joten yhdessä orkesterin kanssa illan hyvä musiikkianti syntyi. Tavanomaisten soittimien lisäksi puhaltimet tekevät minuun syvän vaikutuksen. Illan tanssilaji/kappalevalikoima osoittaa kyllä taitoa ja erittäin hyvää musiikillista makua esitettävän musiikin suhteen. Lista on tällainen. Ja niitä myös esitettiin. En voi toivoa enempää. Orkesteri jäi soittamaan viimeistä settiään, kun lähdin kotiin. Väki oli vähentynyt. Ne kaksi tanssiherraakin olivat poistuneet. Olisi minun pitänyt kuunnella heitä loppuun asti, mutta seuraavan päivän hiihdolle oli suotavaa jättää voimia ja riittävästi untakin. Seuraavaan minulle sopivaan heidän iltaansa toivon pääseväni pian ja koko illaksi.